Värisilmän 45-vuotistaivalta vietettiin lämpimässä ja yrittäjähenkisessä ilmapiirissä - Kauppias Nina Sula totesi matkalla maailman muuttuneen, mutta ihmiset eivät
- 13.6.
- 2 min käytetty lukemiseen

Savonlinnan Värisilmä, tuo sisustajan, remontoijan ja rakentajan oma erikoisliike, juhli värikkäästi kunnioitettavaa 45-vuotistaivaltaan 5.6 House of Olafissa. Värikkäät kutsuvieraat, värikkäästi esille laitettu ruoka ja myöhemmin Illansuu-orkesterin värikäs, vaihteleva musiikki loivat tunnelmaa, jolla jaksaa taas toiset 45 vuotta. Ilta käynnistyi kuohuvilla, jonka jälkeen siirryttiin juhlapuheisiin.
Juhlapuheet aloitti Savonlinnan Värisilmän kauppias Nina Sula, joka toivotti kutsuvieraat lämpimästi tervetulleiksi ja totesi neljän ja puolen vuosikymmenen ajan maailman muuttuneen.
– Yksi asia on kuitenkin pysynyt muuttumattomana: ihmiset. Värilinja ei ole koskaan ollut vain myymälä, liiketoiminta. Se on ollut kohtaamispaikka, palvelua, neuvoja, ratkaisuja ja ennen kaikkea luottamusta. Ilman teitä kaikkia ei olisi Värilinjaa, hän kiitteli.
– Tänään emme juhlia vuosikymmeniä, vaan yhteistä matkaa, luottamusta, yhteistyötä, ystävyyttä ja sitä, että olemme saaneet olla osa savonlinnalaista arkea.
Seuraavaksi vt. kaupunginjohtaja Ding Ma loi puheessaan uskoa Savonlinnan elinkeinoelämään ja yrittäjätoimintaan.
– Kaupunki on panostanut vahvasti yrittäjyyteen ja yrittäjäystävällisyyteen ja toivommekin, että voimme lunastaa niitä tuloksia ja lupauksia jokaisena arkipäivänä, jokaisessa yrittäjyyteen liittyvässä asiassa.

Väritukku Oy:n, toimitusjohtajana Jani Karotie muistutti, että vaikka yrittäjiä nykyisessä keskustelussa toisinaan arvostellaan, on hyvä muistaa yrittäjien olevan keskeinen joukko, jonka varaan suomalainen hyvinvointiyhteiskunta rakentuu.
Hän kävi läpi Savonlinnan Värisilmän historiaa ja luetteli asioita, jotka ovat vaikuttaneet suhdanteista riippumatta ketjun menestykseen: yrittäjähenkisyys, asiakaslähtöisyys, vastuullisuus ja kehittyminen.
Tikkurila Oyj:n avainasiakaspäällikkö Esa Kortetjärvi kertoi käyneensä Savonlinnan myymälässä ja teki huomion, että täällä perehdytään asiakkaan ongelmiin, pyritään ratkaisemaan niitä ja käytetään paljon aikaa, että projekti onnistuu.
Keittiömestari Petri Lappalainen kävi tämän jälkeen läpi makurauhasia kutkuttelevaa menua, johon kuului muun muassa värikäs meloniavokadosalaatti, savulohicesarsalaatti, hapanjuuripatonkia ja balsamicovoita ja lämpimänä ruokana paahdettua kevätkanapoikaa paistinliemessä ja kaverina tomaattiaiolia, grillattua kesäkaalia ja varhaisperunaa.
Ainakin santsijonoista päätelleen ruoka maistui ja pöydässä kuului hyväksyvää muminaa.
Jälkiruokana tarjoiltiin komeaa, Värisilmän logolla koristelua täytekakkua ja kahvia.
Ehkä meissä jokaisessa asuu pieni Värisilmä.
Juhlan jatkot bilebändi Illansuun tahtiin

Kauppias Nina Sula kertoi juhlaillan panostavan paikallisuuteen ja niinpä jatkoilla yleisöä viihdytti bilebändi Illansuu eli Ilmari Hämäläinen, rummut, Akseli Liukkonen, kitara ja taustalaulu, Eetu Kinnunen, laulu ja kitara, Juuso Lajunen, koskettimet ja taustalaulu ja Olli Hatanpää, basso. Savonlinnan Norssissa syntyneellä bändillä on takana jo tuhatkunta keikkaa ja musikanttien nuoresta iästä huolimatta ensi vuonna tulee mittariin jo 20 vuotta.
Paksun tekosavun keskeltä lavalla astunut Illansuu teki alusta alkaen selväksi, että kyseessä on kovan luokan bilebändi. Antti Tuiskun Hyökyaalto vyöryi vastustamattomasti naispuoliseen yleisöön ja Pojun Esson baariin jatkoi samaa aaltolinjaa.
Vuosien varrella yhteen hitsautuneen orkesterin kunkkuna ja sirkustirehtöörinä hääri laulajakitaristi Eetu Kinnunen, jonka ääni ylsi falsettiin kuin Rob Halfordilta ikään.
Biisit koostuivat etupäässä suomalaisista covereista, mutta joukkoon oli ujutettu myös ulkomaan aineksia, kuten Abban Gimme! Gimme! Gimme! ja Bon Jovin It´s my Life.
Vaikka biisikattaus tuntuikin aluksi melkoiselta sillisalaatilta suomi-iskelmää ja rockia, raaka-aineiden lisäksi sen koristeluun oli käytetty lavakarismaa ja välitöntä vuorovaikutusta yleisöön. Reseptin kruunasi sovitukset, jotka saivat iskelmätkin kuulostamaan rockilta, kuten Sata kesää tuhat yötä.





%20300x250px.png)