top of page

Elokuvan tekeminen ei ole Hollywoodin glamouria - Savonlinnalaistunut lavastaja Sattva-Hanna Toiviainen oli intensiivisesti mukana Sydäntalven lavastusten valmistuksessa.

  • Ari Tiippana
  • 11.12.
  • 2 min käytetty lukemiseen
Sydäntalvi (Dead of Winter) filmattiin Kolin maisemissa, jotka saivat toimia elokuvan Minnesotan maisemina – ja komeasti toimivatkin. (julistekuva) 
Sydäntalvi (Dead of Winter) filmattiin Kolin maisemissa, jotka saivat toimia elokuvan Minnesotan maisemina – ja komeasti toimivatkin. (julistekuva) 

Urheilutermiä käyttääkseni Savonlinnan elokuvalliseen ykkösketjuun on saatu maailmanluokan vahvistus. Sattva-Hanna Toiviaisella on lavastuksesta seitsemän Jussi-ehdokkuutta, muun muassa elokuvista Paha Maa, Valkoinen kaupunki, Tyttö nimeltä Varpu ja Neljä pientä aikuista. Viimeisin taidonnäyte on – Kuten Kalevala: Kullervon tarina – tapaan Pohjois-Karjalassa kuvattu, Emma Thompsonin tähdittämä, Brian Kirkin ohjaama trilleri The Dead of Winter. Suomen ensi-ilta on 12. 12. nimellä Sydäntalvi.


Lundissa, Skånen läänissä syntyneen, sitten Helsingissä asuneen Toiviaisen toi Savonlinnaan tyttären opiskelupaikka Savonlinnan Taidelukiossa.


– Lisäksi olen tehnyt viime aikoina keikkoja muualla kuin Helsingissä, joten ajattelin, ettei ole suurtakaan väliä missä kotini on. Jos keikkoja ilmaantuu, yritän järjestää oman elämäni niin, että lapsella on kaikki hyvin. Itsekin Taidelukion Kalliossa käyneenä arvelin sen olevan hyvä työyhteisö.


Savonlinnan ensi vaikutelmia hän kuvaa ”tosi hyviksi”, vaikkei ole niin kutsuttuihin piireihin vielä soluttautunutkaan.

– En usko sen olevan ongelma. Olen ottanut yhteisöön tulemisen aika rauhallisesti, yksi asia kerrallaan. Kulttuurikahveilla olen käynyt kolme kertaa ja Kira Boesen on jo entuudestaan tuttu, koska lapseni kävi viime vuonna Lappi-opistossa viime keväällä, josta kaikki lähti liikkeelle.


Toiviainen kävi Taidelukiossa esitelmöimässä, kuinka oma urapolku lähti liikkeelle. Samalla tuli idea myös lapsen opiskelusta Taikkarissa.

Haastavinta Toiviaisen mukaan Sydäntalven lavastuksessa oli, että rakentaminen aloitettiin liian myöhään, kun maa oli jo roudassa. Hän ottaa esille läppärinsä ja alkaa kertoa aikajanaa lavasteiden valmistuksesta ja tekemisen vaiheista.


Sattva-Hanna Toiviainen piti seikkaperäisen oppitunnin lavastuksen etenemisestä Kuvalinnassa. Läppärillä metsämökin pienoismalli. Sanskritin kielen sana sattva tarkoittaa muuten puhtautta, hyvyyttä ja tasapainoa.
Sattva-Hanna Toiviainen piti seikkaperäisen oppitunnin lavastuksen etenemisestä Kuvalinnassa. Läppärillä metsämökin pienoismalli. Sanskritin kielen sana sattva tarkoittaa muuten puhtautta, hyvyyttä ja tasapainoa.

– Kuulin ensi kertaa mahdollisesta produktiosta kesällä 2023. Pyhäinmiestenpäivä olivat ensimmäiset kuvauspaikkojen ennakkokatselmukset (recce). Elokuvassa ollaan Minnesotassa, joten työryhmä yritti löytää paikkoja, jotka muistuttaisivat Minnesotaa.


Piirustusten, tarvikkeiden hankinnan, lavasteiden rakentamisen, lupien hankkimisten, kuvausten ja kaiken muun lisäksi syntyi monikansallisen yhteistyön kautta Kolin läheisyydessä kuvattu, koukuttava trilleri.

– Olin projektissa mukana viisi kuukautta.


Seikkaperäisen esityksen jälkeen voi vain todeta, että elokuvan tekeminen on ajoittain rankkaa, fyysistä tekemistä, taistelua sääolosuhteita vastaan, josta glamouria on kaukana.


Nykyisen hallituksen ymmärtämättömyys kulttuuria, varsinkin elokuva-alaa kohtaan on käsittämätöntä.  Ala on hänen mukaansa todella huonossa jamassa, eikä Toiviaisellakaan ole tiedossa seuraavaa työtä. Työaukon hän täyttää toistaiseksi opiskelemalla Sami Edussa sisustaja-artesaaniksi.


– Olen nyt täällä Savonlinnassa ja käytettävissä kaikkiin lavastuksellisiin ja sisutuksellisiin töihin, Toiviainen vinkkaa.

 

VENE 2 Artikkeliboksit (Tietokone & mobiili) 300x250px.png
bottom of page