top of page

Uusimmat paikallisuutiset:


Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on auki!
Seurakuntavaaleissa valittavat luottamushenkilöt päättävät muun muassa seurakunnan toiminnan suuntaviivoista ja taloudesta. Kirkkovaltuuston ratkaisut vaikuttavat siihen, millaista toimintaa seurakunta pystyy järjestämään ja miten se palvelee seurakuntalaisia. Seurakuntavaaleissa valitaan kirkkovaltuuston jäsenet päättämään muun muassa seurakunnan toiminnan suuntaviivoista, taloudesta ja työntekijöistä. Savonlinnassa valitaan 33 kirkkovaltuutettua. Seurakuntavaaleissa valitaa
Kumppanisisältö
3 tuntia sitten


Karhuhavainto Pihlajaniemellä - Leena Melnikova ja Juolukka-koira kohtasivat Metsän herran sopuisasti
Urhoollinen, seitsenvuotias belgianpaimenkoira Juolukka varoitti Leena Melnikovia kahdesti karhusta tämän lenkillä. Pihlajaniemellä asuva Leena Melnikova oli kolmenkymmenen vuoden ajan ajatellut kohtaavansa karhun tutuilla lenkkipoluilla. Ajatus muuttui todeksi lokakuussa. Ritalanmäen tien lopussa olevien, Ruunanvuoren rivitalojen jälkeen lähtee pieni oikopolku pururadalle. Edellisenä päivänä, puoliltapäivin, oikopolun puolivälissä Juolukka-koira vaistosi karhun. – Se otti ju
Ari Tiippana
1 päivä sitten


Ulla Ventelä on oppinut pärjäämään yksinkin – elämä ei kuitenkaan ole yksinäistä
Ulla Ventelä käsitöiden ääressä. Kun Ulla Ventelä tapasi tulevan puolisonsa Sepon ensimmäisen kerran, elettiin vuotta 1987. Kohtaaminen tapahtui kaupungintalon juhlissa, jonne Seppo oli tullut vieraaksi ja joissa Ulla oli työtehtävissä. Illan aikana tanssittiin, ja Seppo haki Ullaa tanssiin. – Missä sinä asut? Seppo kysyi. Siitä alkoi tarina, joka vei lopulta avioliittoon vuonna 1991. Ongelmia ja mutkia kuitenkin riitti, kun molemman olivat tahoillaan naimisissa. Seppo Ventel
Eira Kotoneva
1 päivä sitten


K-Supermarket Mertala ja K-Market Rinkeli saivat uudet yrittäjät lokakuussa
Miisa Kaartinen ja Kalle Toivanen ovat Mertalan K-Supermarketin ja K-Market Rinkelin uudet yrittäjät (kuva Kesko). Miisa Kaartinen ja Kalle Toivanen aloittivat Mertalan K-Supermarketin ja K-Market Rinkelin yrittäjinä lokakuun alussa. Samaan aikaa Joensuusta kotoisin olevat Kaartinen ja Toivanen jatkavat Joensuun Kotiharjun kauppaa vielä marraskuun puoli väliin. ”Tässä on ollut suhaamista Joensuun ja Savonlinnan välillä, mutta onneksi meitä on kaksi. Ja tietenkin henkilökunta
Eira Kotoneva
2 päivää sitten


Savonlinnan teatterin odotettu Marskin ennustus pian ensi-illassa - Näyttävä suursatsaus tulee todennäköisesti saavuttamaan menestyksen, joka huomioidaan myös valtakunnallisesti
Aseenkantaja ja sotilaspalvelija Ignati Karpatsev (Kari Suhonen) kertoo Marskille (Lauri Kortelainen) mitä tulevaisuudessa on odotettavissa. Oikea Ignat Karpatsev tuli Suomeen Mannerheimin kanssa 1918 ja lähti Ukrainaan sisällissodan jälkeen. Marsalkka Mannerheimin ehdoton mieliruoka oli vorschmack. Jos lehdistölle näytetyt pari kohtausta näytelmästä Marskin ennustus olisi vorschmackia, Marski olisi taatusti tyytyväinen maistiaisiin. Ensimmäisessä kohtauksessa Mannerheim (Lau
Ari Tiippana
2 päivää sitten


Vihreiden eduskuntaryhmän johtaja Oras Tynkkynen vierailee Savonlinnassa 31.10.-1.11. - Mukana on myös paikallisia eduskuntavaaliehdokkaita
Oras on lauantaina Savonlinnan keskustassa kauhujen saari tapahtuman yhteydessä klo 18.30 alkaen Savonlinnan torin tuntumassa (varsinaisen tpahtuma-alueen reunalla). Tuolloin on kuitenkin kyseessä yleisön tapaaminen, ja taitaa olla jo sen verran pimeää, että lehtijuttua ajatellen sunnuntai on parempi vaihtoehto. Sunnuntain ohjelma: 10.00–11.00 Pyöräilykierros Savonlinnassa 11.00–11.30 Tutustumisvierailu: Nälkälinnanmäen taide- ja kulttuuritalo (30min) Tämän jälkeen Oras s
Kumppanisisältö
5 päivää sitten


Hernemäen yrittäjät kutsuvat viihtymään koko perheen tapahtumapäivään
Joona Mäenpää, Sanna Herranen ja Kimmo Kaksonen toivottavat kaikki mukaan koko perheen tapahtumaan lauantaina 7.11. klo 10.00–14.00. Hernemäen yrittäjät järjestävät lauantaina 7.11.2026 kello 10.00–14.00 koko perheen tapahtumapäivän K-Market Hernemäen ja FysioSatama Hernemäen pihapiirissä. Päivälle on suunniteltu monenlaista ohjelmaa: ”Olemme suunnitelleet erilaisia rasteja koko perheelle. Kaikki joukkueen jäsenet voivat osallistua erilaisiin tehtäviin ja lopuksi arvotaan jok
Eira Kotoneva
28.10.


Savonlinna myy ydinkeskustassa olevan kerrostalotontin Tarkastamonkadulta
Tarkastamonkatu 3:ssa sijaitseva kerrostalotontti on myynnissä tarjouskilpailulla. Tontti sijaitsee Savonlinnan ydinkeskustassa palvelujen ja hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Kauppatorille on noin viiden minuutin kävelymatka ja kiskobussipysäkki sijaitsee aivan tontin vieressä. Tontin pinta-ala on 3 129 neliömetriä ja rakennusoikeus 3 500 kerrosneliömetriä. Asemakaavassa tontti on merkitty asuinkerrostalojen korttelialueeksi (AK-1). Tontille on mahdollista rakentaa asuinker
Savonlinnan kaupunki
25.10.


Uusi Saimaa -lehden jakelu on viivästynyt!
Uusi Saimaa -lehden kotijakelu on viivästynyt jakeluketjuissa esiintyneiden useiden sairaustapahksien vuoksi! Lehtiä on jaettu kauppoihin mahdollisuuksien mukaan ja myös osiin yksityisiin talouksiin. Pyydämme anteeksi häiriötä!!
Uusi Saimaan toimitus
21.10.


Savonlinnan HaTTu jakaa jouluavustuksia savonlinnalaisille vähävaraisille lapsiperheille Seppo Pennasen lahjoituksen turvin
Savonlinnan HaTTu ry on saanut merkittävän lahjoituksen savonlinnalaislähtöiseltä Seppo Pennaselta. Lahjoitus ohjataan savonlinnalaisten vähävaraisten perheiden jouluisten hankintojen tukemiseen. Seppo Pennanen lahjoitti HaTTu ry:lle. Pennanen kertoo lahjoituksen taustalla olevan omat lapsuuden kokemuksensa niukkuudesta. – Oma kokemukseni on köyhyydestä joutuessani lopettamaan jääkiekkoharrastuksen, kun ei ollut varaa ostaa luistimia, Pennanen perustelee tiedotteessa. HaTTu r
Kumppanisisältö
20.10.


Riihisaari Blues soi ja piristää Savonlinnassa marraskuussa
Ainutlaatuinen Savonlinnan museon oma bluesmusiikin festivaali järjestetään tänä vuonna jo kuudetta kertaa. Marraskuun toisena viikonloppuna luvassa on taattua musiikillista museotunnelmaa 174-vuotiaassa Riihisaaren tiilimakasiinissa, Olavinlinnan kansallismaisemassa. Odotettu bluestapahtuma levittäytyy tänä vuonna Riihisaaren museon lisäksi myös muualle Savonlinnaan. Tapahtuma on osa Savonlinnan Kulttuurin unelmavuotta. Yksi maamme omaleimaisimmista musiikkitapahtumista, Sav
Savonlinnan kaupunki
20.10.


Mitä kuuluu Kolvoselle? Tervetuloa yleisötilaisuuteen tiistaina 27.10.
Savonlinnan kaupunki sekä Enonkosken kunta järjestävät Kolvosenjärveä koskevan yleisötilaisuuden Savonlinnan kaupungintalon (Olavinkatu 27) valtuustosalissa tiistaina 27.10.2026 klo 17 alkaen. Kaupungintalon vanhassa osassa sijaitsevaan valtuustosaliin on käynti sisäpihan A-ovesta, pääsisäänkäynnin oikealta puolelta. Tilaisuudessa Lupa- ja valvontaviraston vesistöasiantuntija Pekka Sojakka kertoo järven tilanteesta, siihen vaikuttavista tekijöistä sekä järvestä otettujen näyt
Savonlinnan kaupunki
19.10.


Maatilapäivä luo yhteisöllisyyttä Ikoinniemellä
Kanat kaivelivat pihalla ja aasi söi laitumella heinää, varsin tavallinen lauantai Green Care Farm Luonnoksella. Tai ei ehkä ihan kuitenkaan. Tämä oli nimittäin tilan lanseeraamaan Maatilapäivän ensimmäinen tapahtuma. Tilan emäntä Maria Pirisen ideoima koko perheen Maatilapäivän ydinajatus on tuoda eläimiä lähemmäs ihmistä ja tuoda ihmisiä yhteen: "Miun visio on, että nämä Maatilapäivät toisi iloa ja yhteisöllisyyttä meidän seudullemme, sellaista aitoa kylämeininkiä. Haluan e
Eira Kotoneva
19.10.


Öljyn ja metsän yllättävät yhteydet avautuvat Luston uudessa näyttelyssä
Mitä yhteistä on öljyllä ja metsällä? Suomen Metsämuseo Luston uusi erikoisnäyttely Mustaa ja vihreää kultaa: Tarina öljystä, metsistä ja suomalaisista tarkastelee, kuinka nämä kaksi luonnonvaraa ovat yhdessä muovanneet suomalaista yhteiskuntaa, arkea ja ympäristöä. Metsäkulttuuria tarkastellaan näyttelyssä öljykulttuurin kautta, mikä paljastaa niiden välisiä yhteyksiä, jotka jäävät arjessamme usein huomaamatta. Elannon paloölhyn kuljetusrattaat 1920-luvulta (kuva Työväen a
Kumppanisisältö
18.10.


Savonlinnan BLC-osuuskunta haluaa panostaa Itä-Suomeen
Hannu Väänäsen päivät ovat olleet viime talvesta lähtien kiireisiä, kun BLC-osuuskunnasta tuli Loihde Oyj:n suurin yksittäinen omistaja. Samalla BLC:n omistukseen siirtyi avainpalveluun erikoistunut maahantuonti- ja tukkuliike Hardware Group Finland Oy. BLC Turva oli aiemmin osa osuuskuntaa ja se siirtyi kaupan yhteydessä pörssiyhtiö Loihteelle. ”Olimme vahvasti mukana julkisen puolen projekteissa ja tämä kauppa selvensi Loihteen ja BLC:n rooleja Suomen markkinoilla”, Väänäne
Eira Kotoneva
18.10.


Saimaan vetovoimaa ei voinut vastustaa
Maria ja Harri Kämäräinen olivat kierrelleet veneellään ympäri Suomenniemeä. Nähty oli mm. Mikkeli ja Lappeenranta, mutta jokin puuttui. Lopulta Kämäräiset päättivät testata Savonlinnan ja se olikin sitten menoa! ”Kaupunki oli kaunis, vesistöt upeat, joten me päätimme parkkeerata veneemme tänne”, Maria kertoo. Harri ja Maria Kämäräinen viihtyvät Savonlinnassa (kuva Kämäräisten kotialbumi). Ennen koronaa pariskunta asui Tuusulassa, ja siellä Harrin yritys pitää edelleenkin pää
Eira Kotoneva
16.10.


Samiedu ja YSAO vahvistavat yhteistyöllä ammatillisen koulutuksen tulevaisuutta Itä- ja Ylä-Savossa
Itä-Savon koulutuskuntayhtymä Samiedun ja Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä YSAOn hallitukset sekä valtuuston puheenjohtajat ovat linjanneet seminaarissaan 8.–9.10. organisaatioiden yhteistyön kehittämiseen liittyvää valmistelua. Jo aiemmin määritettyjen tavoitteiden perusteella yhteistyöllä halutaan: varmistaa ammatillisen koulutuksen jatkuvuus Itä- ja Ylä-Savossa turvata myös opiskelijamääriltään pienten mutta työelämälle tärkeiden koulutusalojen tulevaisuus tarjota opiskelijoi
Kumppanisisältö
14.10.


Voisipa aina olla mökillä – valokuvanäyttely mökkeilystä Savonlinnan Riihisaaressa
Savonlinnan Riihisaaren Mökillä-valokuvanäyttely sukeltaa kesämökkeillyn merkityksiin ja mökkikuvien ylisukupolviseen tematiikkaan yhdistämällä taidevalokuvausta, dokumentoivaa valokuvausta, elokuvaa ja lehtivalokuvausta. Näyttely koostuu usean nykyvalokuvaajan sekä muutaman jo edesmenneen kuvaajan teoksista. Mökillä-näyttely on esillä Riihisaaressa, Savonlinnan museossa, ja sen on kuratoinut Matleena Jänis. Kesämökki on maailman rakkain paikka, jossa muistot ja perinteet vir
Savonlinnan kaupunki
13.10.


Kuntalaiset arvostavat Savonlinnan kansallisen kaupunkipuiston luontoa, vesistöjä ja saavutettavia reittejä
Savonlinnan kansallisen kaupunkipuiston kehittämiseen liittyvän avoimen yleisökyselyn tulokset ovat valmistuneet. Kyselyyn vastasi yhteensä 110 henkilöä, joista valtaosa oli kaupungin asukkaita ja kaupunkipuiston alueen maanomistajia. Tulokset osoittavat, että savonlinnalaiset pitävät erityisen tärkeinä alueen ainutlaatuista järvimaisemaa, luonnonläheisyyttä sekä monipuolisia ulkoilu- ja virkistysmahdollisuuksia. Vastaajien tietoisuus kansallisesta kaupunkipuistosta oli korke
Savonlinnan kaupunki
12.10.


Kyrönniemen kentällä juostiin syöpätyön hyväksi
Kalsea sää, vesisade ja vajaan 10 asteen lämpötila eivät ensimmäisenä houkuttele juoksulenkille, mutta olosuhteet eivät Etelä-Savon pelastuslaitoksen pelastajia ja ensihoitajia haitanneet, vaan sinnikkäästi he lähtivät hyväntekeväisyysjuoksuun syöpätauteja vastaan. Juoksun mitta oli 12 minuuttia eli ns. Cooperin testi. Tapahtuman ideoijat Mika Paunonen, Alan O’Leary ennen lähtöä, jännittämässä myös palomestari Mikko Hakkarainen. K-Kauppias Kimmo Kaksonen oli paikalla tottunei
Eira Kotoneva
9.10.


Kierrätysyhtiö Rippee Oy avasi itsepalveluaseman
Ilmassa oli urheilujuhlan tuntua, kun Kierrätysyhtiö Rippee Oy avasi lokakuun ensimmäisenä päivänä itsepalveluaseman vanhan Nousialan lajitteluaseman viereen. Ajo uudelle asemalle on Moinsalmentien kautta (osoite on Moinsalmentie 613). Juhlapuheen piti Rippeen hallituksen puheenjohtaja Mikko Tiainen ja juhlanauhan leikkasi Savonlinnan kaupungin puolesta tekninen johtaja ja Rippeen konsernivastuuhenkilö Kari Siponen. Itsepalveluaseman vastaava Petteri Huttunen ja Rippeen to
Eira Kotoneva
8.10.


Osuuspankki huolissaan pankkihuijauksista
Osuuspankki isännöi SaPKon kotiottelua syyskuun lopulla ja paikalla olivat Maija Skön sekä Anne Jakonen. Skön toimii Osuuspankin pankinjohtajana vastuualueenaan päivittäis- ja rahoituspalvelut ja markkinointi ja Jakonen myyntijohtajana, joka vastaa päivittäispalveluista. Päivän pankkiasioista mielen päällä pyörivät mm. Savonlinnan alueen asunto- ja vapaa-ajanasuntojen markkinat, turvallinen pankkiasiointi sekä huijauksiin liittyvät ajankohtaiset asiat. Anne Jakonen ja Maija S
Eira Kotoneva
8.10.


Kekri tulee ja pukki palaa! Elämyksellinen sadonkorjuujuhla Savonlinnassa 10.10.2026
Perinteinen kekrijuhla täyttää syksyisen lauantain ja Olavinlinnan kansallismaiseman sykähdyttävällä ohjelmalla sadonkorjuun tunnelmissa. Koko perheen tapahtuman kohokohta on Riihisaaren museon edustalla veden päällä poltettava kekripukki, jonka sytyttää näyttelijä Kari ”Hissu” Hietalahti. Kekrijuhla on tänä vuonna vietettävän Savonlinnan Kulttuurin unelmavuoden yksi suurimpia ja odotetuimpia tapahtumia. Luvassa on päivän täydeltä sadonkorjuuherkkuja, elävää musiikkia ja mone
Savonlinnan kaupunki
7.10.


Elokuun taloustilanne näyttää 16,2 miljoonan ylijäämää
Talousasiat nousivat Etelä-Savon aluehallituksen maakuntaliiton tiloissa Mikkelissä järjestetyssä kokouksessa tärkeimmäksi keskustelun aiheeksi. Lisäksi aluehallitus vastasi kolmeen aluevaltuustoaloitteeseen ja hyväksyi lisälistalta rakennusten omistamisen järjestelyjä koskevia linjauksia. – Panimme tyytyväisyydellä merkille, että ainakin toistaiseksi olemme hyvin pysyneet talousarviossa. Ennuste arvioi jopa hieman talousarviota parempaa tulosta. Riskejä on edelleen paljon mu
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa
6.10.


Savolaiset Selviytyjät ry tarjoaa apua ja yhteisöllisyyttä
Savolaiset Selviytyjät ry perustettiin jo vuonna 1993 Muhosen Annen aloitteesta. Tuolloin Anne opiskeli Kauhajoen evankelisessa opistossa, jossa toimi myös mielenterveyskuntoutujille tarkoitettu sosiaalinen linja. Anne tutustui myös Kriisikeskusten toimintaan ja siitä lähti ajatus, että paikallisestikin tarvitaan vastaavaa toimintaa ja ajatuksesta innostuneena hän lähti kokoamaan samanhenkisiä ihmisiä yhteen ja puuhaamaan uutta yhdistystä ja syyskuun 16. 1993 Savolaiset Selvi
Eira Kotoneva
6.10.


HH Embryo Oy:n liiketoiminta on myyty Nivalaan Sinikka Ohtamaalle
Hannu Huitti, Sinikka Ohtamaa ja Mikko Ranta-Huitti yhteiskuvassa. Sinikka Ohtamaa Nivalasta ja HH Embryo Oy/ Hannu Huitti ja Mikko Ranta-Huitti Lopelta ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jolla Sinikka Ohtamaa ostaa HH Embryo Oy:n liiketoiminnan ja brändit ”Huitin Holstein” ja ”Paras Paritus Kumppani”. Sinikka on toiminut 7 vuotta HH:n alue-edustajana. Kauppa astui voimaan 1.10.2026. Liiketoimintakaupan myötä kaupan kohteena on naudan sperman myyntitoiminta sekä keinosiemenn
Kumppanisisältö
4.10.


Rekrymessujen ilmoittautuminen on auki työnantajille, yhdistyksille ja palveluille
Samiedu ja Xamk järjestävät yhteistyössä Rekrymessut tiistaina 19.1.2027 klo 10–15 Samiedun Pohjolankadun kampuksen liikuntasalissa. Tapahtuma tuo saman katon alle eri alojen työnantajat, palvelut, opiskelijat ja työnhakijat. Rekrymessut on kaikille avoin tapahtuma. Samiedun opiskelijat osallistuvat messuille osana opintojaan, ja myös Xamkin opiskelijoilla on mahdollisuus tutustua yrityksiin ja työmahdollisuuksiin. Samiedun ja Xamkin järjestämillä Rekrymessuilla 2026 haettiin
Kumppanisisältö
28.9.


Savonlinna loistaa marraskuussa: valotaide ja elämykset valaisevat syksyn pimeyttä
Savonlinnalaiset toimijat rakentavat tänä syksynä uutta valotapahtumaa osana Kulttuurin unelmavuotta. Savonlinna loistaa -kokonaisuus tuo elämyksiä ja kohtaamisia vuoden pimeimpään aikaan kokoamalla yhteen valotaidetta, valaistuja kulttuurikohteita sekä monipuolista ohjelmaa marras-joulukuun aikana. Valon kausi alkaa jo lokakuun lopulla Sakke ry:n järjestämästä Kauhujen saaresta. Marraskuun puolivälissä valot syttyvät eri puolilla Savonlinnaa Valon sillat -teemaviikonlopun my
Savonlinnan kaupunki
26.9.


Savonlinnan Seudun Yrittäjät juhlivat yrittäjyyttä
Perinteinen kauppalaivaristeily sai tänä vuonna astua sivuun, kun Savonlinnan Seudun Yrittäjät suunnittelivat vuoden yrittäjäjuhlaa. Juhlan ajankohtaa soviteltiin kauan sopimaan useiden syksyn tapahtumien väliin ja lopulta päädyttiin syyskuun viimeiseen perjantaihin. Tänä vuonna juhlat järjestettiin St Olafin tiloissa ja juhlaväkeä oli ilmoittautunut mukaan melkein 150. Juhliin olivat tervetulleita kaikki yrittäjät, yrittäjyyttä suunnittelevat ja yrittäjähenkiset ihmiset. Muk
Uusi Saimaan toimitus
25.9.


Tilapäisiä pysäköintirajoituksia Satamakadulla syksyllä 2026
Satamakadulla on tilapäisiä pysäköintikieltoja syksyn 2026 aikana alueella tehtävien rakennus- ja saneeraustöiden vuoksi. Satamapuiston puoleinen, kadun vasemman reunan pysäköintikielto:Satamakadun vasemmalla reunalla (Kalmarinkadulta Kauppatorin suuntaan ajettaessa) pysäköinti on kielletty ajalla 15.9.2026-27.11.2026. Pysäköintikiellon taustalla on Satamakatu 11:n sisäpihan peruskorjaus, jonka työmaajärjestelyt edellyttävät pysäköintialueiden varaamista työmaaliikenteen käyt
Savonlinnan kaupunki
25.9.


KAUHUJENSAARI 2026
Kauhujensaari muuttaa tänä vuonna Savonlinnan kauppatorille ja sen ympäristöön. Luvassa on jälleen upeat pyro.- liekki show’t, jotka kasvavat aina illan viimeistä esitystä kohti. Näytösajat ovat molempina iltoina klo 18, 19 ja 20. Illan viimeinen näytös aina se isoin, pimeyden takia. Yleisö voi seurata näytöksiä torin kävelysillalta ja Olavinkadun puoleiselta sillalta, sekä tietysti Joel Lehtosen puistosta ja torilta. Uudistetut sisäaktiviteetit toteutetaan yhteistyössä Origi
Kumppanisisältö
23.9.


FysioSatama palvelee nykyään Pihlajavedentiellä
FysioSataman Casinon toimipiste muutti uuteen osoitteeseen entisen Sosterin hammashoidon tiloihin elokuun lopulla. Tutuista Casinon tiloista piti lähteä, kun hotelli meni konkurssiin. Uudessa osoitteessa on reilut 150 neliötä enemmän tilaa kuin mitä Casinolla oli. Palvelutarjonta säilyy monipuolisena: FysioSatamasta saa monipuoliset fysioterapeuttiset palvelut. Osaaminen ulottuu kaikenikäisiin asiakkaisiin, olipa kyse lasten, työikäisten tai ikääntyneiden liikkumisen ja toim
Eira Kotoneva
23.9.


Arja Koriseva on onnellinen saadessaan laulaa joulua ihmisille - Savonlinnasta hänellä on ihania muistoja
Ikisuosikki Arja Korisevan joulukonsertti kantaa tällä kiertueella nimeä Arja Koriseva – Anna joulun jäädä sydämeen. – Levytin viime vuonna tuon Anna joulun jäädä sydämeen -joululaulun ja osallistuimme sillä yhdessä tekijöiden Jussi Rasinkangas ja Toni Nygårdin kanssa Suureen joululaulukilpailuun. Tulimme kilpailussa toiseksi. Mielestäni tuo joululaulu kiteyttää hyvin konsertin teeman. Herättelemme konsertissa ajatuksia muun muassa antamisen ja jakamisen ilosta, lähimmäisenra
Ari Tiippana
21.9.


Yhtenä iltana rakentaa Hectorin lauluista tutun, mutta globaalin mikromaailman - Nähdyn perusteella musiikkinäytelmälle voi povata menestystä
Hector eli Heikki Harma (s.1947) on yksi aikamme merkittävimmistä lauluntekijöistä. Savonlinnan Teatterin musiikkinäytelmä Yhtenä ilta keskittyy ison miehen kotimaiseen tuotantoon, pieneen yhteisöön, taloyhtiön pihapiiriin. Tiina Iisalan tuore käsikirjoitus rakentaa tuttujen laulujen ympärille mikrokosmoksen, joka on globaali, mutta kuitenkin niin suomalainen. Mikko Leinonen (vas.), koreografian tansseihin tehnyt Aino Mankonen, Kari Suhonen ja Johanna Ahonen pihatanssin pyört
Ari Tiippana
20.9.


Pyörämatkailijalle halutaan näyttää Savonlinna myös pääväylien ulkopuolelta – pienet tiet mukaan uusille pyöräilyreiteille
Pyörämatkailijan Savonlinna -hankkeessa suunnitellaan uutta pyörämatkailun kokonaisuutta. Tavoitteena on saada matkailija viipymään alueella pidempään, löytämään luonto- ja kulttuurikohteita sekä käyttämään paikallisia palveluja. Uusi retkipyöräilyreitti kuljettaa pyöräilijän kylästä kylään. Viime kuukausina on suunniteltu reittejä, kartoitettu niiden varrelle sijoittuvia palveluja ja tehty yhteistyötä alueen matkailuyritysten ja yhdistysten kanssa. Nyt suunnitelmat etenevät
Savonlinnan kaupunki
20.9.
bottom of page
