Ensikertalaisena Sulkavan Suursouduissa

Viikko aikaa. Jännitys alkaa kohota. Ajatukset kulkeutuvat väkisinkin viikon päähän: ”Mihin ihmeeseen olen lupautunut?” Tällaisia ajatuksia pyöri päässäni, kun Sulkavan Suursoutuihin oli viikko aikaa. Kaverini Essi Seppänen kysyi minulta viime syksynä sieniretkellä, että kiinnostaako tulla mukaan soutamaan. En mielestäni ole yllytyshullu, joskus ehkä vain vastaan ”Kyllä”, ennen kuin olen ehtinyt aivan tuumia, että minne sitä tulikaan lupauduttua!

Talvi meni asiaa sen kummemmin miettimättä, mutta kevään korvalla alkoi puhelimeen tulla harjoitusvinkkejä ja ohjeita valmistautumiseen. Valmistauduin viimeisenä päivänä ennen soutuja ostamalla rakkolaastareita, energiageelejä ja makuualustan sekä etsimällä jostain varaston syövereistä makuupussin, olihan edessä 70 kilometrin Retkisoutu-sarja, missä monet, myös minä, majoittuvat telttoihin Varvirannalla.

Veneeseen tutustumista ja säätöjä hetkeä ennen lähtlöä (Kuva Meeri Reponen).

Lauantaiaamuna joukkueemme, Anonyymit Airodynaamikot, kokoontui Sulkavan Soutustadionilla, missä monet meistä tapasivat toisemme ensimmäisen kerran. Joukkueeseemme kuului 14 soutajaa ja perämies, jonka tehtävänä on pitää kirkkovene tahdissa ja kartalla koko kaksipäiväisen souturupeaman ajan. Joukkueessamme oli lisäkseni kolme muutakin ensikertalaista. Monilla oli soutuja paljon enemmän, veneen konkarilla Maija Huiskosella niitä oli takana jo 40 ja perämies Paavo Hintsasellekin soutu olisi 20. Retkitavarat matkasivat soutujärjestäjien toimesta Varvirannalle. Me retkisoutajathan saapuisimme sinne 35 km jälkeen veneillä. Astuin ensimmäistä kertaa elämässäni kirkkoveneeseen ja soutaminen alkoi. Löysimme yllättävän nopeasti yhteisen rytmin ja retki tuntemattomaan alkoi.

Sulkavan Soutustadion toimi Retkisoutujen lähtö- ja maalipaikkana. (Kuva Eira Kotoneva).

Käsien rakkoja estämään monilla oli airoissa airotupet, jotka pehmensivät soutuotetta. Veneessä oli liikkuvat penkit ja saimme ohjeita oikeaan soututekniikkaan ja mille etäisyydelle jalkatuki on hyvä asentaa. Päivä oli aurinkoinen ja aika tuuleton. Se olikin hyvä, koska ohiajavien moottoriveneiden tekemät aallot vaikeuttivat ryhmissä pysymistä. Oli onni, että sää oli tyyni, soutaminen olisi ollut paljon vaikeampaa vastatuulessa ja isoissa aalloissa. Noin kahden tunnin soutamisen jälkeen pidimme tauon Varmavirralla, missä tarjolla oli kahvia ja pientä välipalaa. Muuten soutamisen aikana pidimme juomatauon aina puolen tunnin välein airopari kerrallaan. Matka jatkui jalat jo vähän tärisevinä ja kun lopulta yhteensä viiden tunnin soutamisen jälkeen pääsimme telttapaikoille, olo oli aika, no, soutanut.  Kipuja oli monella siellä ja täällä, oli rakkoja ja puutumisia, mutta ainakin pääsimme ehjin nahoin taas kiinteälle maalle!

Varvirannan laiturin ääressä aika kattauskirkkoveneitä. (Kuva Eira Kotoneva).

Illalla Varvirannassa oli tarjolla saunaa, illallista ja karaokea, eli kaikkea mitä suuri urheilujuhla vaatii. Vielä isommat juhlat järjestettiin Soutustadiolla, missä palkittiin lauantain kilpasarjojen voittajat. Kilpasarjoja on useita ja kilpailumatka 60 km. Matkaa Souduissa voi taittaa kirkkoveneellä, pienemmillä soutuveneillä parisoutuna, vuorosoutuna ja sarjoja oli yleisistä avoimiin ja erikseen eri ikäryhmille.  Kilpailuissa jaettiin myös SM-mitaleita. Lisäksi tarjolla oli iltasoutuja ja 15 km ja 25 km elämysmatkoja. Yksinsoudun 60 km matkan voitti Heikki Karjaluoto jo 10. kerran ja kirkkoveneiden avoimen yleisen sarjan voitti Virtain Urheilijat. Illan päätteeksi juhlakansaa viihdytti vielä Diandra yhtyeineen.

Varvirannassa oli aamupalalla tungosta, kun retkisoutajat valmistautuivat toiseen soutamispäivään. (Kuva Eira Kotoneva).

Mutta ei meitä, retkisoutajilla matka oli vasta puolessa ja kehon tuntemuksia ihmetellen käperryimme makuupussiemme uumeneihin ja karaoken tahdittamana nukahdimme itse kukin ansaittuun uneen.  Aamun valjetessa bajamajoihin ja aamupalalle oli aika tungosta, kun sadat retkeilijät valmistautuivat uuteen päivään. Sunnuntai oli kuuma, aurinko porotti armottomasti ja monet venekunnat lähtivät matkaan heti kahdeksan korvilla. Istuessamme paikoillemme oli jännä kuulostella miten edellispäivän rakot, krampit ja muut jumit ottavat uuden soutupäivän vastaan. Pienen alkulämmittelyn jälkeen vene jo kiisi kohti Karttua, sunnuntain taukopaikkaa ja sen jälkeen kokka kääntyikin takaisin kohti Soutustadionia, missä maali häämötti. Aika ajoin soutaminen tuntui jo menevän kuin itsestään, penkkien kohina ja airojen suhina saivat aikaan aika meditatiivisen tunnelman, ainakin siihen saakka, kunnes polvi tai lonkankoukistajat taas ilmoittivat itsestään.

Sulkavan Suursoutujen retkisoutu tämän joukkueen osalta onnellisesti maalissa! (Kuva Heta Kohvakka).

Vaikka katsojia ei sunnuntaina paikalla paljon ollutkaan oli hienoa soutaa vauhtiin saamaamme vene yli maaliviivan! Kuuluttajat toivottivat meidät tervetulleeksi maaliin ja olihan paikalla paljon omia kannatusjoukkoja. Maalissa Essi piti meille hienon palkintoseremonian, missä meidät kaikki palkittiin kunniakirjalla ja mitalilla. Vähän nilkuttaen haimme retkivarusteemme ja suuntasimme, minnepä muualle kuin valmistautumaan ensi vuotta varten!

Anonyymit Airodynaamikot ovat palkintonsa ansainneet! (Kuva Heta Kohvakka).

Jos haluat kokea hienon tapahtuman ja olla osa savolaista soutuperhettä, kokoa vaikka itse oma joukkue ensi vuoden soutuihin. Sulkavan Suursoudut vuokraavat veneitä sekä kilpa- että retkisarjoihin ja kuntosalien soutulaitteet tukevat hyvin tätä tapahtumaa. Tai voit tehdä kuin minä ja hypätä soututunnelmaan sokkona. Kaiken kaikkiaan ikimuistoinen tapahtuma!