Kukkopojan, ja vähän kanasenkin, elämää
- 24 tuntia sitten
- 2 min käytetty lukemiseen
Toukokuun 7. kolme vuotta sitten elämäni muuttui. Meille muutti silloin 12 pienen pientä untuvikkoa, vastakuoriutuneita tipuja. Olin häkeltynyt ja hämmentynyt. Olin toki jo tovin tuuminut hankkivani kanoja, ehkäpä kesäkanoja, mutta nyt kodinhoitohuoneessa piipitti lauma ihka oikeita tipuja! Kaikki sai alkunsa jo pari vuotta aiemmin, kun naapurimme haaveili kanoista ja toimin välissä puhemiehenä. Ja jotenkin siinä sitten kävi näin!
Alku oli opettelua, lämpölamppua ja sitä miten pienet piiperöt saadaan pysymään elämänsyrjässä kiinni ensiviikkojen ja -kuukausien läpi. Kesä meni nopeasti. Tipuset kasvoivat ja jäivät. Se siis niistä kesäkanoista. Syksyn tullen talon nurkalle nousi pikkuinen kanala, ja ensimmäinen talvemme kanafarmareina alkoi.
Kanat ovat viehättäviä, seurallisia, sosiaalisia ja joskus toraisiakin kavereita. Niillä on oma keskinäinen hierarkiansa ja kirjaimellisesti omat kotkotuksensa. Jokainen kana on oma suuri persoonansa.
Kanalauman kukoksi valikoitui eräs pikkukukko, joka jo pienenä kukkopoikana kasvatti varsin näyttävän höyhenpeitteen ja kirjavat sulat, ja oli muutenkin herrasmies. Nimikin on komea: Johannes Poika Tossavainen.
Nyt Johannes on siis pian 3-vuotias ja hänellä on paimennettavana seitsemän kanan haaremi. Tai ei oikeastaan; kanasilla on edelleen omat toransa ja nokkimisjärjestyksensä, johon Johannes ei paljon puutu. Hän keskittyy katselemaan rouviaan hieman etäältä, sukii itseään ja pohtii elämänmenoa Muumipappamaisella mentaliteetilla.
Johannes on myös muita tärkeitä velvollisuuksia. Emännän ollessa kipeä tai muuten allapäin Johannes-Poika joutuu hommiin. Hän istuu sylissä television edessä tai puutarhan nurkassa, ja kukkoaan helliessä emännän huolet häviävät kuin jauhomadot kanojen lautaselta. Vastavuoroisesti kana-mami tuuraa kukkopoikaansa vaikkapa kesäisin, kun kanaset ovat ulkona auringonpaisteessa ja Johannes haluaa ottaa pienet levot. Silloin se katsoo emäntäänsä varmistaen, että homma on hallussa ja ottaa vähän omaa aikaa.
Sanotaan, että kukot ovat aggressiivisia ja usein ihmiset arastelevat kanoja ja muita lintuja. Ja syytä onkin: kanat ovat sukua dinosauruksille. Eivätkä ne ole vain dinosaurusten sukulaisia, vaan suoria jälkeläisiä. Ne polveutuvat pienistä lihansyöjädinosauruksista, ns. teropodeista, samaan sukuun kuuluivat myös Tyrannosaurus rex ja Velociraptor!
Mutta lintusiin pätevät saman lainalaisuudet kuin muihinkin eläimiin, jos kohtelet niitä hyvin ja rakkaudella, ne yleensä tekevät samoin. Johannes odottaa kesän tuloa. Tämä talvi on ollut huolestuttava, sydäntalvena tammikuun pakkasilla näytti jo hetken siltä, että Johannes olisi sairastunut. Poika nukkui maminsa sylissä sohvalla tunteja kerrallaan emännän sydämen ollessa hyvin pieni ja sykkyrällään. Oliko kyse vain talviuupumuksesta vai siitä, että kukko halusi vapaata kanoistaan, nyt näyttää jo vähän paremmalta.
Yksi asia on varma: emäntä on rakastunut. Rakastunut ja huumaantunut kanojen touhukkaasta elämänmenosta ja varsinkin Johannes Poika Tossavaisen arvokkaan mietteliäästä olemuksesta ja siitä lämpöisestä tunteesta, jonka vain pehmeä kukko sylissä voi antaa.
%20300x250px.png)