top of page

Lähes kaikille irtisanomisuhan alla oleville voidaan tarjota tehtäviä Eloisassa

  • Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa
  • 19 tuntia sitten
  • 1 min käytetty lukemiseen

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisassa syksyn aikana pidettyjen viidensien yt-neuvottelujen pohjalta tehtiin esitys, joka sisälsi 158 tehtävään tai henkilötyövuoteen kohdistuvat vähennykset. Yt-neuvottelujen jälkeen toimenkuvia ja tehtäviä on käyty läpi tarkemmin.


  • Eloisassa on noin 700 henkilön luontainen vaihtuvuus vuosittain, joten tätä hyödyntämällä olemme tulleet siihen lopputulokseen, että pystymme tarjoamaan työtehtäviä lähes kaikille Eloisan organisaatiossa. Tilanne näyttää siis paljon valoisammalta kuin 158 henkilön suora irtisanominen, henkilöstöjohtaja Petri Alaluusua kertoo.

Eloisan henkilöstöhallinnon lisäksi tarkastelussa on ollut mukana myös henkilöstön edustajia.

  • On hienoa, että irtisanomisuhan alla olevalle henkilöstölle kyetään tarjoamaan uusia tehtäviä. Toivottavasti saamme säilytettyä kaiken sen osaamisen organisaatiossa, ja meille tärkeät kollegat keskuudessamme, Tehyn pääluottamusedustaja Heikki Kauhanen sanoo.

Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuuston 8.12. pidettävässä kokouksessa päätetään muun muassa vuoden 2026 talousarviosta, joka sisältää syksyn yt-neuvottelujen jälkeiset esitykset sopeutustoimista. 

 

Lisätietoja antavat

 

Petri Alaluusua, henkilöstöjohtaja, petri.alaluusua@etelasavonha.fi, p. 040 656 7232

 

Santeri Seppälä, hyvinvointialuejohtaja, santeri.seppala@etelasavonha.fi, p. 040 359 6934

 

 
 
VENE 2 Artikkeliboksit (Tietokone & mobiili) 300x250px.png
bottom of page