LähiTapiola Savo-Karjalan joululahjoitus – 20 000 € paikallisille hyväntekeväisyysjärjestöille
- Kumppanisisältö
- 5 päivää sitten
- 2 min käytetty lukemiseen

LähiTapiola Savo-Karjala on tukenut joulun alla alueen vähävaraisia perheitä 20 000 €:n lahjoituksella. Lahjoitukset mahdollistavat ruokalahjakortteja, joululahjoja sekä lasten ja nuorten harrastustukea koko toimialueella. Tavoitteena on helpottaa perheiden arkea ja tuoda joulumieltä erityisesti lapsiperheille.
Konkreettista apua koko toimialueelle
LähiTapiola Savo-Karjala toteutti merkittävän lahjoituksen alueen hyväntekeväisyysjärjestöille, lahjoitussumma jaettiin paikallisyhdistyksien kautta koko LähiTapiola Savo-Karjalan toimialueelle. Lahjoitukset jaettiin paikallisyhdistysten kautta seuraaville paikkakunnille: Mikkeli, Savonlinna, Mäntyharju, Hirvensalmi, Juva, Rantasalmi, Sulkava, Puumala, Enonkoski, Heinävesi, Parikkala ja Rautjärvi.
– Paikalliset avustusjärjestöt tekevät äärimmäisen tärkeää työtä, usein vapaaehtoisvoimin. Halusimme kohdentaa joulun ajan muistamisemme kokonaisuudessaan näille toimijoille, jotta apu menisi suoraan sitä tarvitseville. Perinteisten ruoka- ja lahja-avustusten lisäksi halusimme tukea lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia, kertoo LähiTapiola Savo-Karjalan toimitusjohtaja Asko Lammela.
Lahjoituskohteet
Savonlinnan Seudun Kolomonen, 5 000 €: Lahjoituksella on toteutettu ruokalahjakortteja sekä Joulupuun toivelahjoja Savonlinnan, Rantasalmen ja Enonkosken alueella. Osa lahjakorteista jaetaan joulun jälkeen, sillä taloudellisesti vaikea aika jatkuu monille perheille myös tammikuussa. Ruokalahjakorttien ja lahjojen noudon yhteydessä Savonlinnan Kolomosen Sari Kautonen kertoi tunteiden olevan nähtävissä ja useamman halauksen ottaneensa vastaan perheiltä tässä yhteydessä.
Savonlinnan HaTTu ry, 5 000 €: HaTTu ry tukee 6–17-vuotiaiden lasten ja nuorten harrastuksia Savonlinnassa. Yhdistys tekee yhteistyötä 28 eri harrastetahon kanssa, ja tuki kohdistuu tasapuolisesti niin liikunta-, musiikki- kuin taideharrastuksiin.

Tänä vuonna HaTTu ry on myöntänyt harrasteavustuksia jo yli 200 savonlinnalaiselle lapselle ja nuorelle. LähiTapiola Savo-Karjala on yksi HaTTu ry:n kummiyrityksistä.
HaTTu ry:n puheenjohtaja Kalevi Putkonen kiittää yhdistyksen saamasta yhteisön laajasta tuesta ja kannustuksesta: – Tuki on mahdollistanut harrastamisen ilon tänäkin vuonna jo yli 200 savonlinnalaiselle lapselle ja nuorelle. Ulkopuolinen apu ja yhteistyö ovat meille erittäin tärkeitä.
Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry, Mikkeli, joulukeräys 5 000 € ja lasten ja nuorten harrastustuki 3 000 €: Lahjoituksella hankittiin ruokalahjakortteja sekä lasten ja nuorten toivomia joululahjoja. Tuki tavoittaa Mikkelin lisäksi Mäntyharjun, Hirvensalmen, Juvan, Sulkavan, Puumalan, Enonkosken ja Heinäveden asukkaita.
– Monet nuoret eivät uskalla toivoa jouluna mitään, koska näkevät vanhempiensa huolen arjessa selviytymisestä. Lahjoitus mahdollisti lahjatoiveita, elämyksiä ja ruokalahjakortteja. Jouluna tavallinenkin ruoka voi olla tiukassa, kun kouluruokailua ei ole, kertovat Hope ry:n vapaaehtoiset Eeva Pääkkönen ja Sari Paajanen.
Suomen Punainen Risti, Hirvensalmen osasto, 1 000 €: Lahjoituksella on mahdollistettu vapaaehtoisvoimin toteutettu joululounas vähävaraisille, yhteistyössä paikallisen ravintoloitsijan kanssa.
Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry, Lappeenranta, 1 000 €: Lahjoitus kohdistuu Parikkalan ja Rautjärven alueille ruokalahjakortteihin ja joululahjoihin. Mikäli koko summaa ei käytetä joulun aikana, tukea jatketaan lasten ja nuorten harrastuksiin.
– Jokaisella on oikeus tuntea olevansa muistamisen arvoinen. Joulu on erityinen hetki tuoda toivoa ja lämpöä niille, joilla on vaikeaa, Lammela kiteyttää.
Joulumuistaminen hyväntekeväisyytenä
Keskinäisenä asiakkaidensa omistamana alueyhtiönä alueen hyvinvointi on yhtiölle sydämenasia. Vuoden aikana henkilökuntamme on yhteydessä kymmeniin tuhansiin asiakkaisiin ja yhtiöllä on monia yhteistyökumppaneita. Sen sijaan, että lähettäisimme perinteisiä joulukortteja, haluamme antaa joulumuistamisen, joka menee heille ketkä eniten joulumuistamista tarvitsevat.

Lisätietoja antavat:
Sanna Auvinen, markkinointipäällikkö, LähiTapiola Savo-Karjala+358408405705sanna.auvinen@lahi-tapiola.fi




%20300x250px.png)