Mitä minä sanoin: Energialaitoksen myynti oli Savonlinnan kaupungin historian huonoin päätös

Ilman oman energialaitoksen myyntiä sähkön hinta siirtoineen olisi vain murto-osa, sanoo Juha Bilund

Entinen kaupunginvaltuutettu Juha Bilund kertoo energialaitoksen myynnin olleen Savonlinnan kaupungin historian huonoin päätös. Jälkeen päin monet ovat tulleet sanomaan hänelle, ettei olisi pitänyt myydä.

Sähkön hinta, varsinkin siirtohinta, on päivän puheenaihe varsinkin nyt, kun sähkön hinta on noussut ja ensi talvena ennustetaan, ettei sähköä saa enää mistään halvalla. Suuri kysymysmerkki on myös, nostaako Googlen datakeskukset suomalaisten sähkölaskuja?

– Sähkön siirtohinta on nostanut keskustelua. Jos meillä olisi oma energialaitos, siirtohinta olisi murto-osa nykyisestä. Sitä kun ei voi kilpailuttaa ja siinä maksetaan turhasta, sanoo entinen kaupunginvaltuutettu Juha Bilund.

Lokakuussa 1991 Suur-Savon Sähkö Oy teki Savonlinnan kaupungille ostotarjouksen kaupungin silloisesta sähkölaitoksesta. Tarjouksen hintalappu oli 84 miljoonaa silloista markkaa (noin 14 miljoonaa euroa).

Suomi eli tuolloin syvän laman kynnyksellä. Savonlinnan kaupungin menot olivat nousemassa ja verotulot puolestaan laskemassa työttömyyden vuoksi. Suuri kertatulo oli houkutteleva. Kaikki tahot eivät olleet innokkaita myymään sähkölaitosta, sillä se tuotti kaupungille jatkuvia tuloja ja oman laitoksen avulla haluttiin säilyttää riippumattomuus kiristyvistä sähkömarkkinoista.

Myyntiä vastustivat Bilundin lisäksi kaupunginvaltuutetut Ulla Seppänen ja Helena Kerman sekä Matti Auvinen ja Esko Tiainen. Viime mainitut erotettiin sen jälkeen demareiden valtuustoryhmästä. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja oli tuolloin Markku Lehtosaari, hallituksen Jorma Auvinen.

Bilund muistaa tarkasti sähkölaitoksen myyntiin liittyneet tapahtumat.

– Savonlinnan kaupunginvaltuusto myi energialaitoksen Suur-Savon Sähkölle 84 miljoonalla markalla. Kun saman vuoden tilinpäätös tuli, energialaitoksen tuotto oli 85 miljoonaa. Energialaitoksen silloinen johtaja ennusti, että tuotto olisi lähivuosina 100 miljoonan luokkaa. Itse kukin voisi laskeskella, kuinka paljon siitä olisi tullut rahaa kaupungin tähän päivään mennessä kassaan, Bilund konkretisoi.

Kaiken lisäksi, kun Suur-Savon pääkonttori on Mikkelissä, rahat menivät Mikkeliin, eivätkä jääneet Savonlinnaan.

– Se oli pitkällä tähtäimellä äärettömän huono päätös savonlinnalaisille kotitalouksille, yrityksille ja Savonlinnan taloudelle. Silläkin rahalla olisi järjestetty palveluja kaupunkilaisille, eikä karsittu, kuten nyt, He ovat tässä häviäjiä, voittajia Suur-Savon sähkö ja Järvi-Suomen energia.

Bilund seurasi samaan aikaan tapahtuvia, vastaavanlaisia kauppoja.

– Esimerkiksi pienempi Heinolan kaupunki myi oman energialaitoksensa Vattenfallille, ja sai kaupasta 307 miljoonaa markkaa. Keravalla on edelleen oma energialaitos ja sen talous on kunnossa.

Bilund aloitti päätöksestä valitusprosessin ensin lääninhallitukseen, nopean päätöksen jälkeen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa sielläkään ei tullut muutosta.

– Eräät tahot kehottivat vetämään valituksen pois ja sanottiin, että urani kunnallispolitiikassa on ohi, mutta en näistä piitannut, sen verran paksunahkainen olin.

Alkoi yksinäisen Don Quijoten taistelu tuulimyllyjä vastaan. Tuona aikana paikallinen media mollasi hänen aiheuttavan kaupungille valitusajalta valtavat tappiot, kun kauppasumman korkotulot jäävät saamatta. Rahaa tuli hänen mukaansa kuitenkin kaupungin kanssaan enemmän mitä korkotulot.

– Valitusprosessin alussa sanoin silloiselle energialaitoksen johtajalle, että tee tarkka kirjanpito, minkä ajan tämä valitus kestää, paljonko ovat menot ja investoinnit. Prosessi kesti 8 kuukautta ja tänä aikana tuotto oli energialaitoksen johtajan mukaan 12 miljoonaa markkaa (n. 3,6 miljoonaa euroa).

– Tapasin jälkeen päin korkeimman oikeuden presidentin, sittemmin edesmenneen Pekka Hallbergin, joka muisti tapauksen. Hän kertoi, ettei valituksessa ollut muotovirheitä, kaupungilla on lupa tehdä tyhmyyksiä.