top of page

Satu Lötjönen luo energiaa Punkaharjulle

  • Eira Kotoneva
  • 3 päivää sitten
  • 2 min käytetty lukemiseen
Rehtori Satu Lötjönen työhuoneessaan.
Rehtori Satu Lötjönen työhuoneessaan.

Joskus menetys avaa ovia uusiin mahdollisuuksiin. Näin kävi Itä-Karjalan Kansanopistolle, kun se menetti yllättäen rehtorinsa Maija Tenojoen viime toukokuussa. Apuun pyydettiin Samiedun silloinen opettaja, joka oli aiemmin toiminut opettajana myös Itä-Karjalan kansanopistossa. Satu tuli mielellään auttamaan entistä kouluaan ja tehtäviä kertyikin heti alkuun runsaasti: kesäaikana akuutteja asioita olivat mm. leiriohjaamiset. Ennen kuin aikaa ehti kulua muutamaa hetkeä enempää Lötjönen toimi jo vararehtorina. Rehtorina Satu Lötjönen aloitti lokakuussa.


Ihmisläheinen Satu ei montaa askelta saa opistolla ottaa ilman, että opiskelijat huikkaavat ”Hei!” ja kysyvät kuulumisia ja Satu tuntuu tuntevan jokaisen opiskelijan nimeltä. Lötjönen on tuonut tullessaan uusia tuulia ja erilaisia uudistuksia, monia käytännön työkaluja on tuotu tälle vuosikymmenelle ja opiston nettisuja päivitetään parhaillaan. Opiston arvoina ovat edelleen yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen ja avoimuus.


Koulun ruokalan ikkunoista avautuvat hienot maisemat.
Koulun ruokalan ikkunoista avautuvat hienot maisemat.

Lötjönen on kotoisin Kallislahdesta ja elämä on vienyt Lötjösen opiskelemaan Kuopioon ja Jyväskylään sekä armeijaan Vekarajärvelle. ”Tiesin heti kun armeija avautui naisille, että sinne haluan mennä. Armeija oli kokemuksena hieno, se kasvatti luonnetta ja antoi hyviä eväitä vaikkapa nykyisiin rehtorin tehtäviin. ” Opettajana Lötjönen on opettanut ravintola-alaa ja myös käytännön opettamisen tausta on auttanut opiston johtajana toimimisessa.


Lötjönen pursuu energiaa ja ideoita: ”Kesäajaksi meille on tulossa monia erilaisia lasten leirejä. Tulossa on ainakin kansainvälinen leirikoulu ja romanikielen kesäkoulu. Tarkoitus on tarjota lyhytkursseja, kuten pilatesta paikallisille ja kesäkuussa tarjolla on esimerkiksi pyöräretki. Opisto on niin ihanalla paikalla, että se suorastaan vaatii tuomaan ihmisiä tänne nauttimaan tästä paikasta!”



Itä-Karjalan Kansanopiston pihapiiri on kaunis ympäri vuoden.
Itä-Karjalan Kansanopiston pihapiiri on kaunis ympäri vuoden.

Jatkossa Lötjönen haluaisi kehittää alueellista yhteistyötä eri opistojen ja muiden toimijoiden kesken. ”Kaikki hyötyvät, kun eri toimijat toimivat yhdessä eivätkä esimerkiksi tarjoa liikaa päällekkäisiä kursseja tai opintolinjoja. Me tarjoamme tällä hetkellä aikuiskursseja, mutta tavoite on saada tarjontaan mukaan opistovuotta oppivelvollisille ja muutenkin lisää nuoria opiskelijoita. Myös eri koulujen opinto-oppaiden kesken on viritelty yhteistyötä. Lisäksi haluamme olla enemmän yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa. Jos me emme itse kehitä asujakuntaamme kuka sen tekee? Uskon todella, että tällä seudulla on niin paljon potentiaalia ja kehittämismahdollisuuksia.”


Satu Lötjönen suhtautuu luottavaisin mielin tulevaisuuteen: ”Usein kun asioille ja ajatuksille antaa tilaa kehittyä vapaasti, asiat loksahtelevat kuin itsestään kohdilleen ja kehittyvät hyvällä energialla eteenpäin ihan eri suuntaan, kuin mitä itse olisimme ajatelleet. Liika kontrollointi harvoin tuo mitään hyvää tullessaan.”


Satu toimiston ovella.
Satu toimiston ovella.

Sadun aikataulu on hengästyttävän tiukka, sillä kesälomaankaan tuskin riittää aikaa mutta se ei tunnu tätä rehtoria haittaavan: ”Pidän lomaa silloin kun siihen on mahdollisuus. Lataan akkuja liikkumalla ja perheen parissa oleilemalla. Ajattelen, että asiat tehdään silloin kuin ne on tehtävä ja kun siinä onnistuu niin se tuo aina hyvän mielen. On se sitten ne uudet kotisivut tai uudessa asiassa onnistunut opiskelija. Yhdessä onnistuminen vie meitä kaikkia ilolla eteenpäin!”


 Opiston nostalgiset luokkahuoneet tarjoavat hienot puitteet vaikkapa suomen kielen opiskeluun.
Opiston nostalgiset luokkahuoneet tarjoavat hienot puitteet vaikkapa suomen kielen opiskeluun.

VENE 2 Artikkeliboksit (Tietokone & mobiili) 300x250px.png
bottom of page