Savonlinnan Riento palkitsi parhaitaan
- Eira Kotoneva
- 15.10.
- 2 min käytetty lukemiseen

Savonlinnan Riento Ry järjesti sunnuntaina 12.10. Riento-gaalan Tanhuvaaran Urheiluopistolla. Gaalan avasi Riennon puheenjohtaja Teuvo Jäntti. Avauspuheessaan hän kiitti kaikkia urheilijoita, toimitsijoita ja valmentajia, lisäksi hän ilmaisi huolensa siitä, että hyvistä valmentajista on paikka paikoin pulaa. Hän uskoo vahvasti siihen, että jos yhteishenki saadaan pidettyä hyvänä, niin se kannustaa kaikkia ottamaan osaa seuratoimintaan.

Savonlinnan Riento Ry on perustettu 1908 urheiluseura. Alussa Riennossa harrastettiin monia lajeja hiihdosta painiin ja painonnostoon, mutta nykyään Riento keskittyy vain yleisurheiluun. Teuvo Jäntti on aktiivisesti toiminut Riennossa 1980-luvulta lähtien, jolloin Jäntin omat lapset harrastivat urheilua. Varsin pian Jäntti ajautui seuran johtokuntaan ja sittemmin puheenjohtajavuosia Jäntille on kertynyt varsin kunnioitettava määrä. Pitkän uran opettajana tehnyt Jäntti on vetänyt yleisurheilukouluja eri ikäisille ja ollut mukana järjestämässä monia erilaisia kisoja: ”Parhaiten mieleeni ovat jääneet SM-kisat. Pienelle seuralle niiden järjestäminen on aina iso ponnistus ja niiden onnistumiset ovat olleet hienoja kokemuksia.”
Valmennuspäällikkö Joni Jäntti kävi läpi Riennon mennyttä vuotta. Kohokohdiksi Joni Jäntti nosti kaikkein aikojen parhaan sijoituksen SAUL:n maljassa, eli aikuisyleisurheiluliiton SM-seurakisoissa. Miesten menestys oli huomattavaa ja tyttöjen puolella kehitystä tapahtuu laajalla rintamalla. Gaalassa palkittiin rientolaisia hyvin laajasti: palkintoja jaettiin junioreille, aikuisurheilijoille ja yleisen sarjan kilpailijoille sekä valmentajille. Viimeisenä Samu Muhonen esitteli uuden palkittavan kategorian: Vuoden sykähdyttävin Rientolaishetki 2025. Hetki valittiin äänestyksen kautta ja tulokset julkistettiin samaan tapaan kuin Urheilugaalassa. Kolmen sykähdyttävimmän tapahtuman kärki oli seuraava:
3. 18 % äänistä Teo Hietalahden ennätysparannus
2. 19 % Arttu Härkösen ensimmäinen 70 m ylitys moukarissa
1. Eevi Saksmanin venyminen SM-hopealle 14-vuotiaiden seipäässä
Savonlinnan Riento tekee tärkeää työtä savonlinnalaisen yleisurheilun eteen, junioritoiminta voi hyvin ja tulevaisuus näyttää monessa lajissa lupaavalta. Tanhuvaara tarjoaa hyvät puitteet talviaikaiseen harjoitteluun ja yhteistyökumppaneitakin on löytynyt. Teuvo Jäntti suunnittelee jättävänsä puheenjohtajuuden tulevana vuotena, eli tekijöitä tarvitaan, että Riennon menestys jatkuu. Seuraa toivookin lisää aktiiveja riveihinsä niin urheilijoina kuin talkoolaisena, yhteyttä seuraan voi ottaa esim. Facebookin tai nettisivujen kautta.

Gaalassa palkitut:
Vuoden tyttöjuniori: Eevi Saksman (T14) seiväshyppy
Vuoden monipuolisuusurheilija: Iida Huoman (T12)
Vuoden kehittyjä (4): Kasper Mäenpää (P12), Maija Mutikainen (T15), Loviisa Pulkkinen (T12), Ella-Sofia Malinen (T13)
Vuoden yllättäjä: Elina Kankaanpää (T13) kävely
Vuoden tulokas: Mio Mertala (P11)
Vuoden tsempparit: Sofia Korhonen (T12) ja Essi Silvennoinen (T12)
Vuoden esimerkillinen nuori urheilija: Elli Huoman (T9)
Vuoden urheilukoululainen: Ella Ovaska
Vuoden liikkarilainen: Albin Laitinen
Vuoden aikuisnaisyleisurheilija: Tiia Kokkonen (45)
Vuoden aikuismiesyleisurheilija: Markku Savola (M70) ja Martti Soulanto (M90)
Vuoden kehittyjä: Petra Stranden (N30)
Vuoden yllättäjä: Mika Rissanen (M55)
Ulkoratojen henkilökohtainen SM-mitalisti: Iidamaria Mäenpää (N30) ja Hannes Mäenpää (M35)
Vuoden tulokas: Päivi Halonen (N55) ja Teuvo Kärkkäinen(M75)
Vuoden naisurheilija: Niina Karttunen (N) 100 m aidat
Vuoden miesurheilija: Arttu Härkönen (M22) moukari
Vuoden maaottelu-urheilija: Teo Hietalahti (M16) kuula, Lauri Mononen (M19) 800 m ja 1500 m
Vuoden kehittyjä: Ilona Kankaanpää (N16) 100 m
Vuoden valmentaja: Kaitsu Härkönen
Vuoden nuorisovalmentaja: Aleksi Sairanen
Vuoden rientolainen: Taija Mustonen ja Olli Malinen
Vuoden yhteistyökumppani: OP Suur-Savo




%20300x250px.png)