Tiivistelmä Etelä-Savon hyvinvointikyselyn tuloksista
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa toteutti yhteistyössä alueen kuntien kanssa laajan hyvinvointiky-selyn ajalla 28.1.2026-30.4.2026. Netti- ja paperikyselynä toteutettuun avoimeen kyselyyn pääsivät vastaamaan kaikki täysi-ikäiset (18 vuotta täyttäneet) eteläsavolaiset.
Ensimmäistä kertaa toteutetulla Hyvinvointikyselyllä selvitettiin Etelä-Savon aikuisväestön koettua hyvinvoinnin tilaa. Kyselyssä tarkasteltiin muun muassa terveyttä, toimintakykyä, stressiä ja elämän-laatua yhteensä seitsemää eri vointimittaria hyödyntämällä. Kyselyssä käytetyt vointimittarit on lue-teltu tämän liitteen lopussa. Tulokset kuvaavat kyselyyn vastanneiden eteläsavolaisten kokemuksia omasta hyvinvoinnistaan ja antavat suuntaa alueen aikuisväestön hyvinvoinnin tilasta.
Kyselyyn vastasi kaikkiaan 3 714 eteläsavolaista ja vastauksia saatiin kaikista Etelä-Savon kunnista. Vastaajajoukko painottui naisiin (75 % vastaajista). Ikäryhmittäin tarkasteltuna 65 % vastaajista oli iältään 45–74-vuotiaita. Nuorimpaan 18–29-vuotiaiden ikäryhmään kuului 3 % vastaajista.
Hyvinvointikysely toteutettiin osana Etelä-Savon hyvinvointialueen ja Etelä-Savon kuntien kehittä-mishanketta Hyvinvointitiedolla johtaminen 2.0 - kohti yhteistä hyte-johtamista. Hanke saa sosiaali- ja terveysministeriön myöntämää valtionavustusta terveyden edistämisen määrärahasta. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa alueellista hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tiedolla johtamisen kei-noin. Hanke jatkuu maaliskuun 2027 loppuun saakka. Hyvinvointikyselyn sisältö perustuu Itä-Suo-men yliopiston suunnittelemaan kyselyyn. Kyselyaineisto voidaan luovuttaa Itä-Suomen yliopistolle tutkimuskäyttöön.
Keskeiset tulokset
Koettu terveydentila sekä pitkäaikaissairauksien yleisyys
Etelä-Savon aikuisväestöstä yli puolet (56 %) koki terveydentilansa keskitasoiseksi tai sitä huo-nommaksi (kuva 1). Verrattaessa THL:n toteuttamaan aikuisväestön (20 vuotta täyttäneet) Terve Suomi -tutkimukseen, oli vastaava prosenttiosuus koko maan osalta 37 % (2024).

Lihavuus on yhteydessä heikompaan koettuun terveydentilaan ja yleisempään sairastavuuteen. 72 % lihavista koki terveytensä keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi, kun vastaavasti normaalipainoi-sista 41 % koki terveytensä keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi. Lihavat kärsivät normaalipainoisia yleisemmin pitkäaikaissairauksista, kuten verenpainetaudista, tuki- ja liikuntaelinsairauksista sekä masennuksesta.
Elintapojen yhteys hyvinvointiin
Aikuisväestöstä 29 % liikkui vain vähäisesti (arkiaskareet, jotka eivät rasita fyysisesti), 50 % liikkui kevyttä arkiliikuntaa (esimerkiksi kävely, kalastus, puutarhatyöt), 20 % harrasti varsinaista kuntolii-kuntaa (esimerkiksi juoksu, hiihto, pallopelit) ja 1 % rasittavia urheilumuotoja (harjoittelu kilpailumie-lessä).

Päivittäinen tupakointi ja humalahakuinen alkoholinkäyttö olivat Etelä-Savossa hieman vähäisem-pää koko maan keskiarvoihin verrattuna. Terve Suomi –tutkimuksessa alkoholia kerralla kuusi an-nosta tai enemmän kerran viikossa tai useammin juoneiden osuus koko maan (20 vuotta täyttäneet) osalta oli 8,7 % (THL 2024). Vastaava prosenttiosuus Etelä-Savon hyvinvointikyselyyn vastanneiden (18 vuotta täyttäneet) osalta oli 4,4 %. Terve Suomi –tutkimuksessa päivittäin tupakoivien osuus koko maan (20 vuotta täyttäneet) osalta oli 9,1 % (THL 2024). Vastaava prosenttiosuus Etelä-Savon hyvinvointikyselyyn vastanneiden (18 vuotta täyttäneet) osalta oli 8,4 % (kuva 3).

75 % aikuisväestöstä vastasi syövänsä kasviksia, hedelmiä tai marjoja vähintään yhden kerran päi-vässä, ja loput söivät 2–6 kertaa viikossa tai harvemmin.
Tupakointi ja muiden nikotiinituotteiden käyttö, viikoittainen runsas alkoholin käyttö kerralla, sekä vähäinen liikunta ja vähäinen kasvisten syönti olivat yhteydessä heikompaan koettuun terveydenti-laan sekä alhaisempaan terveyteen liittyvään elämänlaatuun ja elämään tyytyväisyyteen vastaava prosenttiosuus kevyttä arkiliikuntaa harrastavilla oli 54 % ja kuntoliikuntaa harrastavilla enää 30 %. Kuntoliikunnan ja rasittavia urheilumuotoja raportoineiden henkilöiden välillä ei havaittu merkitseviä eroja. Runsaampi liikunta näkyi myönteisenä yhteytenä myös mielen hyvinvointiin. Vä-häisesti liikkuvista 55 % koki vähintään lievää ahdistuneisuuden tai masentuneisuuden tunnetta, kun vastaava prosenttiosuus kevyttä arkiliikuntaa harrastavilla oli 36 % ja kuntoliikuntaa harrastavilla 29 %.
Sosioekonomisen taustan yhteys hyvinvointiin
Kokemus taloudellisesta toimeentulosta on yhteydessä terveyteen liittyvään elämänlaatuun ja elä-mään tyytyväisyyteen. Erityisesti taloudellisen toimeentulonsa hankalaksi tai erittäin hankalaksi ko-kevien henkilöiden elämänlaatu ja tyytyväisyys elämään olivat selvästi alhaisempia verrattuna hel-posti toimeentuleviin. Taloudellisen toimeentulon yhteys mielen hyvinvointiin näkyi positiivisen mie-lenterveyden mittarilla tarkasteltuna. Taloudellisen toimeentulonsa hankalaksi tai erittäin hankalaksi kokevista 42 %:lla positiivinen mielenterveys oli matalalla tasolla, kun vastaavasti toimeentulonsa helpoksi tai hyvin helpoksi kokevien joukossa positiivinen mielenterveys oli matala vain 6 %:lla.
Taloudellinen toimeentulo on selkeästi yhteydessä mahdollisuuksiin elää itselleen merkityksellistä ja mielekästä elämää. Toimeentulonsa hankalaksi tai erittäin hankalaksi kokevien joukosta 34 % koki mahdollisuutensa tavoitella onnellisuutta elämässään huonoiksi (kuva 4), kun vastaava prosentti-osuus toimeentulonsa helpoksi tai hyvin helpoksi kokevien joukossa oli 3 %. Toimeentulonsa han-kalaksi tai erittäin hankalaksi kokevien joukosta 37 % koki mahdollisuutensa tyydyttävien sosiaalis-ten suhteiden solmimiseen huonoiksi, kun vastaava prosenttiosuus toimeentulonsa helpoksi tai hy-vin helpoksi kokevien joukossa oli 6 %.

Kyselyn tulosten perusteella terveysongelmat aiheuttavat eniten työtehon ja työkyvyn heikentymistä nuorimmassa (18–29-vuotiaat) ikäryhmässä, jossa koetaan myös eniten stressiä. Lisäksi tyytyväi-syys omaan elämään ja positiivisen mielenterveyden kokemus olivat matalimmillaan samaisessa ikäryhmässä.
Vaikka terveyteen liittyvän elämänlaadun mittareilla iäkkäät (yli 65-vuotiaat) kokivat nuorempia ikä-ryhmiä yleisemmin kipuja ja vaivoja sekä vaikeuksia liikkumisessa, kokivat iäkkäät kuitenkin selvästi vähemmän ahdistuneisuutta tai masennusta ja he kokivat olevansa tyytyväisempiä elämäänsä kai-ken kaikkiaan.
Koko aikuisväestöä sukupuolittain ja ikäryhmittäin tarkasteltaessa kokivat iäkkäät naiset olevansa kaikkein tyytyväisimpiä elämäänsä.
Turvallisuuden tunne ja ihmissuhteet rakentavat hyvän elämän edellytyksiä
Hyvän elämän edellytyksiä tarkasteltaessa nousivat positiivisimpina havaintoina esiin eteläsavo-laisten turvallisuuden tunne ja läheiset ihmissuhteet. Väittämän ”koen oloni turvalliseksi, joten väki-vallan tai muun rikollisuuden uhka ei vaikuta minuun työssäni eikä vapaa-ajallani” kanssa täysin samaa mieltä koki olevansa 74 % aikuisväestöstä, osittain samaa mieltä 23 % ja eri mieltä 3 %. Väittämän ”minulla on läheisiä (perhettä, ystäviä tai tuttavia), joilta saan tarvittaessa neuvoja ja tu-kea” kanssa täysin samaa mieltä koki olevansa 68 % aikuisväestöstä, osittain samaa mieltä 28 % ja eri mieltä 4 %.
Lisäksi positiivinen mielenterveys oli koko maan keskiarvoon peilaten Etelä-Savon aikuisväestössä hyvällä tasolla. Terve Suomi –tutkimuksessa koko maan keskiarvo (pistemäärä asteikolla 7–35 p) oli positiivisen mielenterveyden mittarilla mitattuna aikuisväestössä (20 vuotta täyttäneet) 23,5 (THL 2024). Hyvinvointikyselyssä vastaava keskiarvo Etelä-Savon aikuisväestössä (18 vuotta täyt-täneet) oli hieman koko maan keskiarvoa korkeampi, 24,0.
Kyselyssä käytetyt vointimittarit
Terveydenlukutaito. HLS-Q12. HLS-Q12 (Short version for HLS-EU, validation -> Finbråten et al. 2018; Zanini et al. 2023).
Toimijuus/toimintamahdollisuudet. Capabilities. Miten tyytyväinen olet tällä hetkellä elämääsi kaiken kaikkiaan? (”Overall life satisfaction”). Mahdollisuudet itsenäiseen ja merkitykselliseen toimintaan (CA Finland).
Elämänlaatu ja hyvän elämän edellytykset. CALY-SWE (Capability-Adjusted Life Years Sweden). ”GODA ÅR” -kysely (CALY-SWE).
Koettu stressi. PSS-10 (perceived stress scale PSS-10, Cohen et al 1983).
Terveyteen liittyvä elämänlaatu. EQ-5D-5L. © EuroQol Research Foundation. EQ-5D™ is a trade mark of the EuroQol Research Foundation. Finland (Finnish) v1.1.
Päivittäinen toiminta- ja työkyky. WPAI (The Work Productivity and Activity Impairment).
Positiivinen mielenterveys. SWEMWBS. Warwick-Edinburgh Mental Wellbeing Scale (WEMWBS) © University of Warwick 2006, all rights reserved.
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa
Mikkeli: Porrassalmenkatu 35–37, 50100 Mikkeli
Savonlinna: Keskussairaalantie 6, 57120 Savonlinna
Pieksämäki: Tapparakatu 1–3, 76100 Pieksämäki
Vaihde 015 411 4100 | kirjaamo@etelasavonha.fi | www.etelasavonha.fi
Lisätietoja:
Jari Hätinen, hankekoordinaattori, Eloisa, jari.hatinen@etelasavonha.fi, 040 1981 036
Anne Tanttu, analyytikko, Eloisa, anne.m.tanttu@etelasavonha.fi, 040 1956 549
Mari Teittinen, tieto- ja kehittämispäällikkö, Eloisa, mari.teittinen@etelasavonha.fi, 044 417 3981




%20300x250px.png)