top of page

Tuula Täppinen on uuden edessä

  • Eira Kotoneva
  • 2 päivää sitten
  • 2 min käytetty lukemiseen

Päivitetty: 1 päivä sitten

Tuula Täppisellä on uuden aika edessä maaliskuun alussa, kun hän virallisesti sulkee Veolia Aquaflow Finland Oy:n ovet takanaan melkein 38 vuoden jälkeen. ”Eläkkeellä olemisen suhteen fiilikset ovat odottavan positiiviset. Ainakin aikatauluttomuus tulee olemaan iso juttu!”


Tuula Täppisen käden jälki näkyy erilaisissa mainoksissa ja esitteissä.
Tuula Täppisen käden jälki näkyy erilaisissa mainoksissa ja esitteissä.

Ensimmäinen työpäivä Tuulalle silloisella A. Ahlström Oy:llä oli 15.8.1988, jolloin hän aloitti osastonsihteerinä. Työkuvaan kuului ulkomaankirjeenvaihto ja käännöstyöt. ”Melkein kaikki kirjeenvaihto kulki käsieni kautta, pääkieleni olivat ruotsi, englanti ja saksa. Käänsin tarjousasiakirjoja ja kaikenlaisia kyselyitä. Siihen aikaan ei ollut tekoälyä tai edes kunnon sanakirjoja, joten rupesin tekemään omaa alaan liittyvää sanakirjaa. Termistö kun tällä alalla on aika spesifiä”, Täppinen muistelee. ”Tulihan sitä käännettyä myös erilaisia ohjeita asennus- ja huoltomanuaaleihin saakka. Manuaaleja kirjoittamaan tai laitteita asentamaan en sentäs itse ole ryhtynyt!”


Ajan kanssa toimenkuva laajeni markkinointiin, messujen järjestämiseen ja mainosmateriaalin tekemiseen ja vielä myöhemmin työpöydälle tulivat myös laatusihteerin ja projektiassistentin tehtävät, eli työtehtäviä oli laidasta laitaan.

Nykyaikana kääntäjiä ja sihteereitä tapaa entistä vähemmän ja se vetää Täppisen mielen matalaksi ”Tekoäly on nykyään varsin nopeaa, mutta aina muistutan, että teksti on tarkistettava asiavirheiden ja tekstin sujuvuuden kannalta.”


Aquaflow on läpikäynyt Täppisen uran aikana monta yrityskauppaa, ja omistajana on ollut milloin suomalainen, milloin amerikkalainen taho. Tällä hetkellä omistajana on ranskalainen Veolia. Aquaflow tunnetaan Savonlinnassa ja myös maailmalla jäteveden- ja lietteenkäsittelyn prosesseista, laitteista ja laitoksista sellu- ja paperiteollisuudelle. Veolia Aquaflow on mukana myös lääketeollisuudessa, voimalaitoksissa ja mm. kaivosteollisuudessa.


Eläköityvä Tuula allekirjoittaa työssä oppimisen väitteen: ”Työ tekijäänsä opettaa, pitää vain olla avoin uusille haasteille.”
Eläköityvä Tuula allekirjoittaa työssä oppimisen väitteen: ”Työ tekijäänsä opettaa, pitää vain olla avoin uusille haasteille.”

Melkein 40 vuoden jälkeen on haikeakin lähteä eläkkeelle. ”Tänä aikana on ehtinyt muodostua omanlainen yhteisö, olemme tehneet yhdessä erialisia retkiä ja järjestäneet jos jonkinlaisia TYHY-päiviä.” Tuulan moninainen työmäärä jaetaan jatkossa useammalle henkilölle ja perehdytys on aloitettu jo kuukausia sitten: ”Olen koittanut kertoa ja dokumentoida hommiani mahdollisen hyvin, että työni jatkajilla olisi mahdollisimman helppo siirtymä edessään.”


”Aquaflow on ollut hyvä työpaikka, olen saanut osallistua erilaisiin koulutuksiin ja seminaareihin sekä saanut edetä urallani ja kehittää omaa osaamistani. Olen saanut nauttia eri tavalla haastavista työtehtävistä ja projekteista ja tietenkin monista upeista työtovereista”, Tuula summaa työuraansa.


Eläkeaikaa on vielä vähän vaikea suhtautua, ”Ainakin haluan matkustella. Tänä vuonna täytän 65 vuotta ja mieheni kanssa vietämme 35-vuotis hääpäivää, lisäksi olemme ystävättären kanssa suunnitelleet uusia reissuja. Seuraava matkakohde on vielä avoin, ehkä jollain porukalla suuntaamme Italiaan. Olen innokas liikkuja ja luen paljon. Uskon, että näillä harrastuksilla pääsen uuden elämän alkuun”, Tuula nauraa.


Tuulan eläköitymisjuhlia vietettiin tunnelmallisessa Villa Karhunpesässä.
Tuulan eläköitymisjuhlia vietettiin tunnelmallisessa Villa Karhunpesässä.

VENE 2 Artikkeliboksit (Tietokone & mobiili) 300x250px.png
bottom of page