Wirta toivottaa vapunviettäjät tervetulleeksi uudistuneen listan äärelle
- Uusi Saimaan toimitus
- 29.4.
- 2 min käytetty lukemiseen
Wirta avaa ovensa uuden omistajan luotsaama ja talvitauon jälkeen vapuksi. Italialaiseen ruokaan, pitsaan ja pastaan erikoistunut ravintola saa luotsikseen uuden keittiöpäällikön Ben Kyllösen.
Wirta on uusinut ruokalistansa ja nykyisen listan periaate on” vähemmän on enemmän”. ”Panostamme uudistuneessa Wirrassa laatuun sekä palvelussa että ruoan suhteen. Meillä on mm. uusi yhteiskumppani, joka toimittaa meille oliiveja, oliiviöljyjä, juustoja ja kinkkuna suoraan Italiasta. Eli karsimme ruoasta kaiken turhan ja panostamme hyvään italialaiseen ruokaan”, kertoo keittiötoimenjohtaja Petri Lappalainen. ”Todennäköisesti täydennämme listaa myös joillain paikallisilla tuotteilla, kuten savumuikulla”, lisää Lappalainen. Savonlinna herää kesällä eloon ja ennusmerkit kesään ovat hyvät: ”Meillä on hyvä terassi emmekä ole kovin sateenarkoja, joten uskomme kesään on hyvä”, Lappalainen jatkaa Waahdon pöydän äärellä. Waahto avasi ovensa huhtikuun 16. päivä ja ravintolassa oli paria tuntia ennen ovien avaamista aika hulina.

Wirran keittiö saa kansainvälistä osaamista uuden keittiöpäällikkönsä myötä, kun australialaistaustainen Ben Kyllönen liittyi tiimiin Wirran avaamisen myötä. Savonlinnaan hänet houkutteli Lappalainen – ja ehkä hieman myös sukujuuret. Kyllösen isä on syntyperäinen suomalainen, ja juuri kiinnostus isän puoleiseen sukuun toi Kyllösen Euroopan laidalle. ”Suomi vaikuttaa hyvin rauhalliselta paikalta. Täällä ei ole juurikaan liikennettä, ainakaan verrattuna Brisbaneen”, Kyllönen kertoo ensivaikutelmistaan Suomesta. Savonlinnan luonto on tehnyt häneen vaikutuksen: ”Luonto on aivan lähellä, ja odotan innolla, että pääsen kalastamaan. Tavoitteenani on myös matkustella ympäri Eurooppaa ja oppia suomen kieltä paremmin. Osaan muutamia sanoja, ja aamuisin katselen lastenohjelmia – niistä tarttuu sana silloin, toinen tällöin”, Kyllönen kuvaa suomen kielen taitojaan. Suomeen muuttaminen ei ollut pelkkä hetken päähänpisto, vaan osa suurempaa suunnitelmaa. ”Haluan oppia tuntemaan suomalaista kulttuuria, ruokaperinteitä ja yhteiskuntaa – sekä omaa taustaani. Uskon, että Suomen kesä on kaunis ja että täällä on yleisesti rennompi ilmapiiri kuin Australiassa”, Kyllönen summaa. Myös talvi kiinnostaa Kyllöstä: ”Lapissa haluan ehdottomasti käydä ja nähdä, millainen Suomi on lumen ja pakkasen keskellä.” Pysyvämpikin asuminen Suomessa kiinnostaa. Kyllösen suunnitelmissa on kesämökin hankkiminen Savonlinnasta, ehkä jopa oma talo, Kyllönen haluaisi näyttää Suomea myös lapsilleen.




%20300x250px.png)