Yksityispotilaat isossa roolissa Savonlinnan leikkaussalitoiminnassa
- Eira Kotoneva
- 4.11.
- 1 min käytetty lukemiseen
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa ja Pihlajalinna aloittivat aiemmin tänä syksynä uudenlaisen yhteistyösopimuksen, jonka tarkoituksena on mm. selvittää minkälaisia päiväkirurgisia toimenpiteitä Savonlinnan sairaalan tiloissa voidaan Pihlajalinnan toimesta suorittaa. Suunnitelmissa oli, että Pihlajalinnalla olisi käytössään kaksi leikkaussalia kerran viikossa, eli Eloisa tarjoaa leikkauksiin tilat ja kaksi leikkaussalitiimiä ja Pihlajalinna puolestaan tuo paikalle operoivat kirurgit ja anestesialääkärit.

Yhteistyötä on jatkunut nyt reilun kuukauden ja toiminta on lähtenyt odotetunlaisesti käyntiin: ”Leikkaussalit ovat olleet suunnitellusti täyteen varattu”, toteaa hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä. Samaa mieltä on Eloisan terveyspalveluiden toimialajohtaja Kimmo Kuosmanen: ”Olemme operoineet joka perjantai viidestä kuuteen potilasta. Tähän mennessä kyseessä ovat olleet Eloisan valitsemat tekonivelpotilaat. Palaute on ollut hyvin positiivista henkilökunnan taholta ja yhteistyö on sujunut Pihlajalinnan kanssa todella hyvin.”
Marraskuussa aloitetaan vakuutusyhtiöiden maksamat potilaat sekä yksityispotilaiden leikkaukset. Leikkaukset tulevat täsmentymään, mutta todennäköisesti jatkossa tullaan operoimaan päiväkirurgisina toimenpiteinä ainakin käsikirurgiaa kuten olkapäitä ja kyynärpäitä. ”Lähettävät lääkärit ovat tietenkin isossa osassa samoin kuin se, minkä alan spesialisteja tänne saapuu”, Kuosmanen jatkaa.

Pilotointijakson tarkoituksena oli arvioida, miten yksityisten toimijoiden palvelut voisivat jatkaa Savonlinnan sairaalan leikkaussalitoimintaa. Projektin jatko riippuu paljon siitä, miten yksityiset potilaat, kuten muilla paikkakunnilla asuvat valinnanvapauspotilaat valitsevat Savonlinnan hoitopaikakseen.
Eloisalle toiminnan jatko on positiivista: ”Toiminnalla on työllistävä vaikutus paitsi leikkaussalihenkilökunnalle ja niin myös esimerkiksi siistijöille ja välinehuollosta vastaaville henkilöille. Muutenkin toiminnasta on paljon kokonaishyötyjä: Eloisalla on hyvä tilakapasiteetti ja sen hyödyntämien palvelee kaikkia, ensisijaisesti hoitoa tarvitsevia potilaita. Tulevaisuudessa voimme tarjota myös koulutusmahdollisuuksia, ja kuten sanottu, jatko riippuu pitkälle yksityispotilaista. Kaiken kaikkiaan olen tulevaisuuden suhteen toiveikas”, jatkaa Kuosmanen lopuksi.




%20300x250px.png)