top of page
Kaikki artikkelit


Laamavuori Infra Oy tarjoaa tarkempia mittauksia erilaisille työmaille
Jari Näsänen esittelemässä Laamavuoren tarkkaa mittalaitteistoa (kuva Pasi Pekkonen). Jari Näsänen esittelee uutta mittalaitetta, joka korvaa vanhanaikaiset linjalangat ja -luodit erilaisilla rakennustyömailla. Uusi laite mittaa mm. korkotasot, paikannukset ja etäisyydet millintarkasti. Robottitakymetriin kuuluu kannettava mittalaite, mikä on yhdistetty tietokoneeseen, lisäksi siihen saa myös muita mittalaitteita kuten GPS-paikantimen. ”Laitteen hyöty on siinä, että suunnitte
Eira Kotoneva
26.5.


Kalevi Putkonen jatkaa HaTTu ry:n puheenjohtajana
Savonlinnan HaTTu ry piti vuosikokoustaan, jossa luodattiin yhdistyksen tulevaisuutta. HaTTu ry asetti tavoitteekseen toimintansa edelleen kirkastamisen, kuukausilahjoittajien ja kummiyritysten määrään lisäämisen, jotta turvataan savonlinnalaisten vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastetoiminnan tukeminen. Yhdistys on talousarviossaan varautunut nostamaan lapsille ja nuorille suunnattua avustusmäärärahaa 12%, johtuen yhteiskunnallisesta tilanteesta, jossa tarve har
Kumppanisisältö
26.5.


Suun terveydenhuoltoon liittyviä huijausviestejä liikkeellä
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa on saanut tietoonsa tapauksia, joissa asiakkaille on lähetetty hammastarkastukseen liittyviä huijausviestejä sähköpostitse tai tekstiviestinä yksityisestä numerosta. Viestit ovat sisältäneet muistutuksen varatusta ajasta, perittävästä maksusta sekä linkin ajan perumiseen. Epäilyttäviä linkkejä ei tule klikata auki. Huijausviestit ovat yleistyneet ja ne voivat kohdistua muihinkin palveluihin kuin suun terveydenhuollon vastaanottoihin. Usea
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa
26.5.
Kesätyösetelit jaettiin loppuun – nuorten työllistymistä tuetaan Savonlinnassa vahvasti
Savonlinnan kaupunki tukee tänäkin kesänä nuorten työllistymistä tarjoamalla kesätyöseteleitä paikallisille 15–17‑vuotiaille nuorille. Setelien kysyntä oli tänä vuonna erittäin suurta, ja kaikki 100 kesätyöseteliä on nyt jaettu. Kaupunki ja sen henkilöstö ovat erittäin tyytyväisiä voidessaan tukea nuorten työllistymistä ja tarjota heille arvokkaita ensiaskeleita työelämään. Kesätyösetelien suuri suosio kertoo sekä nuorten aktiivisuudesta että työnantajien halusta tarjota nuor
Savonlinnan kaupunki
26.5.


Savonlinnan koululaisten MiunHarrastus -toimintaan jatkorahoitus
Lupa- ja valvontavirasto on myöntänyt 29.4.2026 MiunHarrastus – Savonlinna -hankkeelle 132 108 euron erityisavustuksen lasten ja nuorten Harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen. Hankkeen päätavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia ja mahdollistaa mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. MiunHarrastus -toiminta on osa valtakunnallista Harrastamisen Suomen mallia, jossa Savonlinna on ollut mukana piloto
Savonlinnan kaupunki
26.5.


Poikien Uunisuutari Oy jatkaa isä Salmen elämäntyötä
Antti (vas.) ja Anssi Salmi jatkavat isänsä jalanjäljissä takkamuurareina (Kuva Salmien kotialbumi). Risto Salmi perusti Tmi Uunisuutarin vuonna 2007 ja poika Antti Salmi kulki mukana oppimassa muuraamisen saloja. Antti ei muista koska on ensimmäisen tulisijansa muurannut, mutta isä-Risto muistaa ensimmäisen muuraamaansa tiilen, joka oli vuonna 1976. Toinen poika Anssi Salmi liittyi remmiin yhdeksän vuotta sitten. ”Ennen sitä olin mukana jo kesätöissä ja jotenkin sitten ajaud
Eira Kotoneva
25.5.


Järvi-Suomen Energian verkkopalvelumaksut nousevat 1.7.2026 alkaen
J Järvi-Suomen Energia korottaa verkkopalveluhintojaan 1.7.2026 alkaen. Korotuksella katetaan välttämättömiä verkkoinvestointeja ja varmistetaan sähkönjakelun toimitusvarmuus tilanteessa, jossa maailmantilanteen epävakaus ja toiminnan kustannukset ovat kasvaneet. Korotus on 7 % ja se koskee tasaisesti kaikkia tuotteitamme. Asiakkaan laskuun vaikutus on noin 5,5 % (sis. alv). Vaikutus kuukausilaskuun (sis. alv 25,5 %) on noin: • Kerrostaloasiakas: +3,14 €/kk • Omakotitalo: +4
Kumppanisisältö
25.5.
40. Suomi Meloo- tapahtuma, joka tänä vuonna melotaan reitillä Iisalmi – Puumala, käynnistyy 6.6.2026
40. Suomi Meloo- melontaviesti lähtee liikkeelle lauantaina 6.6.2026 klo. 8.15 Koljonvirran leirintäalueelta ja etenee Iisalmen kaupungin rantaan. Virallinen lähtölaukaus juhlatapahtumalle annetaan Iisalmen kaupungin toimesta Iisalmen kaupungin rannassa lauantaiaamuna 6.6. klo. 9.30. Tästä alkaa 450 km:n pituinen ja seitsemän päivää kestävä melontaseikkailu. Mukana on yli 200 innokasta melonnan harrastajaa. Lauantaina alkava Suomen suurin melontatapahtuma on myös juhlamelonta
Kumppanisisältö
25.5.


Kerimäeltä aletaan viedä puuelementtejä Ruotsiin
Punkaharjun Puutaito Oy on solminut yrityksen historian ensimmäisen suoran vientikaupan. Vuonna 1989 perustettu eteläsavolaisyritys toimittaa Ruotsiin rakentamisessa käytettäviä puuelementtirakenteita kesäkuusta lokakuuhun. Pari viime vuotta ovat olleet haasteellisia puutuoteteollisuudelle, mikä sai yrityksen kartoittamaan vientimahdollisuuksia Ruotsiin ja Keski-Euroopassa etenkin Ranskaan. ”Saimme avitusta Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n Etelä-Savo goes global -hankkeeesta
Kumppanisisältö
25.5.


Sulosaaren siltaremontti käynnistyy - vanhat sillat poistuvat käytöstä
Käynnistämme tällä viikolla (18.-24.5.2026) Savonlinnan Sulosaaren siltojen rakennustyöt. Urakoitsijaksi hankkeeseen on valittu Destia Oy. Työt alkavat työalueiden rajauksilla sekä purkutöitä valmistelevilla työvaiheilla. Kuluvan viikon aikana Sulosaaren vanhat sillat poistuvat käytöstä, minkä jälkeen kulku Vääräsaaren ja Sulosaaren välillä tapahtuu rakennetun varasillan kautta. Sulosaaren vanhat sillat puretaan touko–kesäkuun 2026 aikana. Hankkeen aikana alueella liikkuu työ
Savonlinnan kaupunki
25.5.
bottom of page
