Jarkko Järvenpää juhli jälleen Savonlinnan City Runin puolimaratonin voittoa – "Tämä on koko perheen tapahtuma"
- 11 minuuttia sitten
- 1 min käytetty lukemiseen

Kestävyysjuoksun spesialisteihin kuuluva Jarkko Järvenpää juhli Savonlinnan City Runin puolimaratonin voittoa jo rutiinilla. Hän on voittanut Savonlinna City Runin puolimaratonin jo neljä kertaa ja Tusinankin eli n. 12 km matkan kerran. Tällä kertaa voittoaika oli 1.13.43 mutta tulosta tärkeämmäksi hän nostaa tapahtuman ainutlaatuisen tunnelman: ”Tämä on hieno juoksutapahtuma, jossa viihtyy koko perhe.”
Perheen pienimmätkin pääsivät mukaan, sillä Järvenpään kaksivuotias lapsi osallistui lasten juoksuun. Kilpailupäivä onkin muuttunut urheilusuorituksen lisäksi yhteiseksi kesäretkeksi. Savonlinnan City Runissa on tarjolla puolimaratonin lisäksi Tusinan ja kuuden kilometrin matkat sekä puolimaratonviesti. Järvenpään mukaan tapahtuman vahvuus on matala osallistumiskynnys. ”Täällä kannustetaan ihmisiä liikkumaan. Osallistujista näkee, että mukana on kaiken tasoisia juoksijoita ja tunnelma on todella kannustava”, Järvenpää kuvailee, ”Tällaisia koko perheelle tarkoitettuja, hyvin järjestettyjä tapahtumia on paljon muualla Euroopassa, mutta Suomen oloissa nämä ovat harvinaisia. Se tekee tästä tapahtumasta vielä houkuttelevamman.”
Tampereelta kisaan saapunut Järvenpään perhe yhdistää kilpailun lomailuun. Savonlinnan kauniit maisemat, kesän alun tunnelma ja kaupungin palvelut houkuttelevat palaamaan vuodesta toiseen. ”Nyt olemme käyneet syömässä hyvin rantatien ravintoloissa ja vietimme aikaa rannassa sekä Pikku Kakkosen leikkipuistossa. Yöpyminen onnistui helposti Hotelli Savonlinnassa ja seuraavaksi matkamme jatkuu kohti muita Itä-Suomen lomakohteita.”
Järvenpään kilpailukalenteriin kuuluu mm. maantiekilpailuja Espanjassa ja harjoittelu jatkuu tavoitteellisesti läpi vuoden. Silti Savonlinnan kilpailulla on hänen sydämessään erityinen paikka. Tapahtumassa jaettavat palkinnot saivat erikoiskiitoksen: ”Palkinnot täällä ovat suorastaan maailmanluokkaa. Puolimaratonin voitto toi 500 € harjoittelukassaan ja muista palkinnoista huomioni kiinnitti robottiruohonleikkuri” Järvenpää naurahtaa.
Savonlinnan City Run tarjoaa sekä huippu-urheilua että koko perheen liikunnan iloa – yhdistelmän, joka tuo osallistujia paikalle ympäri Suomen vuodesta toiseen. Ensi vuoden tapahtuman ilmoittautuminen on jo auki ja se juostaan 12.6.2027 (https://savonlinnacityrun.fi/).




%20300x250px.png)