Karhuhavainto Pihlajaniemellä - Leena Melnikova ja Juolukka-koira kohtasivat Metsän herran sopuisasti

Urhoollinen, seitsenvuotias belgianpaimenkoira Juolukka varoitti Leena Melnikovia kahdesti karhusta tämän lenkillä.

Pihlajaniemellä asuva Leena Melnikova oli kolmenkymmenen vuoden ajan ajatellut kohtaavansa karhun tutuilla lenkkipoluilla. Ajatus muuttui todeksi lokakuussa.

Ritalanmäen tien lopussa olevien, Ruunanvuoren rivitalojen jälkeen lähtee pieni oikopolku pururadalle. Edellisenä päivänä, puoliltapäivin, oikopolun puolivälissä Juolukka-koira vaistosi karhun.

– Se otti jumalattoman spurtin, juoksi eteeni, murisi ja haukkui. Se ei yleensä hauku. Koiran karvat nousivat pystyyn niin, että se oli metrin korkuinen. Se vilkaisi minuun kuin sanoen: älä tule. Sanoin: idiootti, ei siellä ole mitään. Kuului rytinää ja rapinaa ja karhu meni pois. En nähnyt sitä.

Seuraavana päivänä hän oli syömässä vadelmia ja ihmetteli, kuinka kaikki vadelmat oli kaadettu maahan lakoon. Hän ajatteli lähteä tietä pitkin kotiin, mutta koira halusi vielä pururadalle. Koira reagoi muutaman sadan metrin päässä kuten edellispäivänä.

– Katsoin, ja kolmenkymmenen metrin päässä oli karhu. Laitoin silmät umpeen, sillä luulin nähneeni harhoja.  Avasin silmäni ja karhu läheni hitaasti, haisteli ja nousi kahdelle jalalle. Se ei vaikuttanut hyökkäävältä. Katsoin ja ihmettelin, kuinka ihanan pyöreät korvat sillä on.

Hän käski koiran vahtia karhua ja meni sivupolulle. Melnikova epäilee, ettei karhu ehkä nähnyt häntä nyppylän takaa, vain koiran.

– Juoksin kyyryssä mutkan taakse ja vihelsin koiraa. Mietin vielä, että tuleeko sieltä koira ja karhu, mutta onneksi tuli vain koira.

Matkaa kohtaamisesta Melnikovan kotiin on nelisensataa metriä.

Hän epäilee sen olleen nuori, niin sanottu erauskarhu, joka tarkoittaa nuorta1-1.5-vuotiasta nuorta karhua, jonka emo on vieroittanut.

– En mennyt paniikkiin, vaikka olin kuvitellut niin, jos näen karhun. Jos koira ei olisi ilmoittanut, olisimme törmänneet karhuun.

Hänellä oli jo etukäteen pelastussuunnitelma, jos kohtaisi karhun.

– Kiipeäisin niin kuin Aku Ankassa ohkaiseen puuhun, ja kun karhu tulee perässä, hyppään pois ja puu toimii katapulttina.

Jälkeen päin hän kuuli, että karhu oli tallentunut kuukausi sitten riistakameraan, joten karhu oli etsinyt omaa reviiriään sen aikaa.

Vähään aikaan Melnikova ei metsään uskaltanut, puolukatkin jäivät keräämättä, mutta nyt hän lenkkeilee taas normaalisti.

– Kyllä se oli ihana! hän huokaa vailla pelon häivää.