top of page

Klaus Härön terveydenhuollon kriisistä kertova ohjaus vetosi Panu Peitsaron tunteisiinHänen mukaansa jokaisen tulisi näöhdä elokuva, etenkin yhteiskunnallisten päättäjien

  • 8 tuntia sitten
  • 2 min käytetty lukemiseen
Vaikka toisin toivoisimme, Savonlinnan osalta terveydenhuollon tilanne on valitettavasti vaikea. Isot muutokset ovat pääosin seurausta aivan käsittämättömän yksityiskohtaisesti toimintoja rajoittavasta lainsäädännöstä, sanoo monelta kantilta alaa seurannut Panu Peitsaro.  – Toivottavasti tulevaisuudessa tähän saadaan muutosta.
Vaikka toisin toivoisimme, Savonlinnan osalta terveydenhuollon tilanne on valitettavasti vaikea. Isot muutokset ovat pääosin seurausta aivan käsittämättömän yksityiskohtaisesti toimintoja rajoittavasta lainsäädännöstä, sanoo monelta kantilta alaa seurannut Panu Peitsaro.  – Toivottavasti tulevaisuudessa tähän saadaan muutosta.

Savonlinnan Kuvalinnassa esitettiin 26.8 Klaus Härön uutuusohjaus Hetki ennen valoa. Katsomossa istui myös entinen Savonlinnan sairaanhoitopiirin johtaja ja terveysalan rautainen ammattilainen Panu Peitsaro. Hän oli vaikuttunut näkemästään. Yhtenä kuvauspaikkana oli Helsingin Meilahti, jossa hän opiskeli kuusi vuotta.


– Elokuva oli alusta lähtien tunteisiin vetoava, joka rinnastui omaan elämääni tosi voimakkaasti lasteni kautta. He olivat avioeron aikaan kolme- ja kuusivuotiaita. Siihen linkittyen tuli montakin tunneskaalaa, samaistumista, kuten vanhempieni suhtautuminen eroon, hän kertoo.


– Keskiössä oli sairaalan henkilökunnan keskinäistä dynamiikkaa kriisitilanteessa, lakkoon valmistumisesta. Vaikka nyt ei ole lakon uhkaa, samanlaista painetta yhteisöön tuo menossa olevat muutosneuvottelut. Potilaiden ja potilaiden omaisten reaktiot ovat samanlaisia tässäkin tilanteessa, kun palveluita supistetaan. Kritiikkiä tulee myös henkilökunnalle, joka itse ei ole niitä palveluita supistamassa, päinvastoin. He haluaisivat tehdä sydämellään töitä ja säilyttää myös työpaikkansa.

Peitsaro sanoo pohtineensa, miksi henkilöstö ja kansalaiset on vaiennettu tai vaientunut, vaikka terveyden- ja sosiaalihuollossa tapahtuu äärettömän rajua toiminnan supistamista.


Alan ammattilaiset yhteiskuvassa.
Alan ammattilaiset yhteiskuvassa.

Peitsaron mukaan negatiivista palautetta tulee palveluiden käyttäjiltä, potilailta ja omaisilta, kun työskennellään syntymän, vakavasti sairastumisen ja kuoleman välillä.

– Ne ahdistavat tunteet, joita hoitajilla elokuvassa oli, sekä oman ammattietiikan ja moraalin kanssa painimisesta, kun lakko painaa päälle ja pitäisi sitoutua voimankäyttöön vastaan omaisten vaatimukset. Välillä tuli ahdistava tunne, puristi sydämestä. En tiedä riittikö kymmenen kertaa, kun kyyneleet alkoivat valua, mutta ei tule heti mieleen toista elokuvaa, joka olisi itselleni ollut näin tunteisiin vetoava, Peitsaro tunnustaa.


Savonlinnan palveluita supistetaan rajusti, henkilöstöä vähennetään, ja se näkyy kaikessa.

– Elokuvassa oli kyse pienen lapsen erittäin haasteellisesta syntymän jälkeisestä terveydellisestä tilanteesta, mutta meillä Savonlinnassa eivät vanhemmat voi olla lähellä, joudutaan vieraalle paikkakunnalle. Sama koskee iäkkäitä ihmisiä, saattohoitoon joutuvia, joten omaiset ja henkilöstö kamppailevat tunneskaalalla aivan samoista asioista.

Hoitajat ja lääkärit tuntevat hänen mukaansa elokuvan tapahtumien olevan heille arkea.

Härön elokuva keskittyy hoitajalakon ja joukkoirtisanoutumisen uhkaan vuonna 2007, mutta Peitsaro mukaan elokuvan yhteiskunnallinen merkitys sen sisällöstä on vain paisunut kuin pullataikina.


– Elokuva sopii erittäin hyvin tähän päivään ja toivon, että mahdollisimman moni ihminen käy katsomassa sen. Myös päättäjät, ovat he sitten hyvinvointialueella tai kansallisella tasolla. Haluan, että he tuntisivat sydämessään sen, mitä reaalielämässä tuntuu.

 

VENE 2 Artikkeliboksit (Tietokone & mobiili) 300x250px.png
bottom of page