Mika Kaskisella vahva kokemus Retretin luolastoista

Savonlinna ja kalliorakentaminen on yhtälö, joka tuo heti mieleen Retretin. Retretillä on pitkä historia aina 1980-luvulta lähtien, jolloin Retretissä järjestettiin erilaisia kesänäyttelyitä Pekka Hyvärisen toimesta. Myöhemmin hän päätti ruveta kaivamaan luolastoa, jossa järjestettiin mm. erilaisia konsertteja ja tapahtumia. SSP Groupin toimitusjohtaja Mika Kaskinen muistelee aikoja, jolloin hänelle alkoi kertyä kokemusta kalliorakentamisesta: ”Kun Sinikka ja Kai Mäkelä omistivat Retretin, he päättivät lähteä laajentamaan luolastoa noin 500 neliömetrillä. Retretin historiaan on kuulunut monia konkursseja ja haasteita ja niin kävi silloinkin. Me toimimme projektissa pääurakoitsijoina ja yhtäkkiä sivu-urakoitsijana toiminut louhintafirma meni konkurssiin. Olimme silloin vähän pakkoraon edessä, eli siinä rupesimme ns. lennossa hankkimaan alihankkijoita hoitamaan kesken jääneet louhinnat ja muut kalliorakentamiset loppuun, ja ylipäätään saamaan projektia eteenpäin. Vuosi oli 2021.”
”Meillä oli aiemminkin ollut yhteistyötä Hyvärisen kanssa maanpäällisissä osien projekteissa. Teimme mm. asbestikartoituksen, purimme vanhat rakennukset ja saneerasimme sekä laajensimme mutterirakennuksen ja rakennettiin piha-alueet. Sitten yhtäkkiä löysimmekin itsemme luolastosta” Kaskinen muistelee. Retretin kunnostustyöt olivat valtavat: Kaikki seinät purettiin kivelle tai betonille ja lisäksi purimme kaiken talotekniikan. Samaan aikaan purkamisen kanssa suunniteltiin uutta ja koko luolastosta tehtiin 3D-mallinnus. Tulevaisuuden suunnitelmia hahmoteltiin kaiken aikaan ja luolastoa kaivettiin ja muokattiin sen mukaan. ”Luolastossa toimi samaan aikaan useita eri toimijoita ja meininki oli aikamoista. Sitten kaikki loppui sitten kuin seinään tilaajan konkurssiin.”

Luolasto jäi harmittavan vähän vajaaksi, noin 1 000 hengen konserttisalia ei saatu käyttökuntoon ja luolasto tuntui joidenkin mielestä olevan enemmänkin rahareikä ja turvallisuusriski kuin aiempien vuosiensa Punkaharjun lippulaiva. ”Vähän jäi harmittamaan, kun olimme niin lähellä koko projektin valmiiksi saattamista ja emme koskaan ole vielä nähneet työn jälkiämme valmiina. Kun projekti oli kiihkeimmillään, siirsin oman toimiston Retretin kupeeseen, valvottavia asioita oli paljon eikä varsinaisia suunnitelmia oikein ollut. Panimme siis aika paljon aikaa, rahaa ja kirjaimellisesti paukkuja projektiin. Nythän Retretin tämänhetkinen tilanne näyttää jo hyvältä”.
Luolasto on kaiken kaikkiaan vaikuttava. Tämän kesän aikainen Maan Pulssi -näyttely kattoi vain pienen osan Retretin luolastosta. Jos kaikki viimeistelytyöt saadaan loppuun, Retretissä voidaan taas nähdä suuren luokan konsertteja, erilaisia juhlia ja tapahtumia. ”Ehkä nyt minullakin on mahdollisuus nähdä Retretti uudessa loistossaan. Tälläkin hetkellä toimin tilan vastaavana työnjohtajana ja jos tilojen kunnostaminen jatkuu, odotan innolla seuraavia steppejä ja mitä uutta voin luolastosta ja luolastorakentamisesta vielä oppia”, Kaskinen povaa.





%20300x250px.png)