top of page

Ulla Ventelä on oppinut pärjäämään yksinkin – elämä ei kuitenkaan ole yksinäistä

5 tuntia sitten
3 min käytetty lukemiseen
Ulla Ventelä käsitöiden ääressä.
Ulla Ventelä käsitöiden ääressä.

Kun Ulla Ventelä tapasi tulevan puolisonsa Sepon ensimmäisen kerran, elettiin vuotta 1987. Kohtaaminen tapahtui kaupungintalon juhlissa, jonne Seppo oli tullut vieraaksi ja joissa Ulla oli työtehtävissä. Illan aikana tanssittiin, ja Seppo haki Ullaa tanssiin.


– Missä sinä asut? Seppo kysyi.


Siitä alkoi tarina, joka vei lopulta avioliittoon vuonna 1991. Ongelmia ja mutkia kuitenkin riitti, kun molemman olivat tahoillaan naimisissa.


Seppo Ventelä oli jalasjärveläinen insinööri, joka teki sittemmin pitkän uran koulumaailmassa. Ulla puolestaan on koulutukseltaan kotitalousopettaja ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Opintojen jälkeen työura vei hänet erilaisiin keittiöihin ja myöhemmin myös Ulla päätyi opetustehtäviin.


Seppo oli Ullan kuvauksen mukaan rauhallinen ja tasainen ihminen. Sellainen, joka ei turhaan hermostunut eikä Ulla muista hänen koskaan kiroilleen. Jos Seppo oli huolissaan jostakin, silloin muidenkin oli syytä ottaa asia vakavasti. Yhteiseen elämään mahtui monenlaista. Matkoja, arkea, juhlia ja yhdessä koettuja seikkailuja, perhe-elämää ja paljon urheilua. Pitkä yhteinen taival päättyi kuitenkin odottamatta marraskuussa 2018, kun Seppo kuoli äkillisesti aivoverenvuotoon.

Yhtäkkiä Ulla oli yksin, kahden asunnon ja asuntolainojen loukuissa.


Puolison kuolema muutti elämän perusteellisesti. Yhteinen koti ja tutut asiat saivat uuden merkityksen, eikä tulevaisuus näyttänyt enää samalta kuin ennen.


– Älä lähde ennen minua, oli Ulla usein sanonut Sepolle, minä en selviä ilman sinua.


Seppo oli kuitenkin muistuttanut, että elämässä on pärjättävä myös yksin. Kenenkään ei pitäisi rakentaa koko olemassaoloaan toisen ihmisen varaan. Nyt noilla sanoilla on ollut aivan erityinen merkitys. Ulla on joutunut huomaamaan, että ihmisestä löytyy voimavaroja ja kykyjä, joita ei ehkä koskaan olisi tarvinnut ottaa käyttöön, jos elämä olisi jatkunut entisellään.

– Kun on pakko, ihminen löytää itsestään piilossa olleita kykyjä. Selviytyminen on sitä, ettei voi mennä toisen selän taakse piiloon. On otettava itse vastuu omasta elämästään ja ryhdyttävä tekemään asioita, vaikka ne tuntuvatkin vaikeilta. Ennen kaikkea on nöyrryttävä pyytämään apua, kun itse ei osaa.


Ulla on oppinut Sepon poismenon jälkeen jopa muuraamaan, ja nyt kesämökin pihalla seisoo vaikuttava kesäkeittiö. Eteenpäinmeno elämässä ei tarkoita sitä, etteikö suru tai ikävä olisi läsnä. Se tarkoittaa pikemminkin sitä, että elämästä on löydettävä uusi suunta silloinkin, kun vanha on kadonnut. Ulla tietää myös, että taloudelliset asiat voivat tuoda lesken elämään omat huolensa. Eläkkeiden varaan rakentuva talous on vaatinut uudenlaista suunnittelua. Puolison menettäminen ei ole pelkästään tunnetason muutos, vaan samalla joutuu opettelemaan hoitamaan yksin asioita, jotka aiemmin olivat yhteisiä tai jotka vain toinen hallitsi.


Ulla puhuu lämpimästi lapsistaan ja läheisistään. Lapset ovat olleet ylpeitä äitinsä tavasta selviytyä. He ovat pohtineet myös sitä, että Seppo olisi saattanut pärjätä leskeksi jäädessään huonommin. Yhteys lapsiin ja ystäviin on tärkeä. Helsingissä asuvat lapset ja lapsenlapset viettävät kesäisin mökillä pitkiä aikoja ja yhteistä tekemistä riitti. Tänäkin vuonna muun muassa maalausurakan parissa, kun kesämökki ja muut rakennukset ehostettiin.’

 

Myös ystävyyssuhteiden merkitys on korostunut. Ulla muistuttaa, että ihmisiä tarvitaan toistensa elämissä. Kaikesta ei tarvitse selvitä yksin, vaikka vastuu omasta elämästä onkin viime kädessä ihmisellä itsellään. Oman elämänsä uudelleen rakentaminen ei myöskään tarkoita vetäytymistä yksinäisyyteen eroon muista ihmisistä. Päinvastoin. Mukana oleminen, yhteiset tapahtumat ja ystävien tapaaminen tuovat arkeen sisältöä. Ulla on mukana esimerkiksi muistijärjestössä ja Savonlinnan Rotaryklubissa. Hän on toiminut klubin sihteerinä pitkään ja on lupautunut hoitamaan tehtävää niin kauan kuin suinkin kykenee. Ulla on myös innokas käsitöiden tekijä, jonka hyppysistä syntyy neuleita melkein kuin liukuhihnalta ja tekeillä on myös upea juhla-asu, jonka materiaalina ovat Sepon vanhat kravatit. Lopputulos lienee ainakin uniikki. Hänelle aktiivisuus ja osallistuminen ovat tapa olla mukana yhteisössä ja tehdä jotakin merkityksellistä.


– Meitä tarvitaan toistemme elämässä!


Yksi Ullan elämänkatsomuksen keskeisistä ajatuksista liittyy sattumaan. Jotenkin elämä muodostuu tapahtumaketjuista, joissa yksi kohtaaminen voi muuttaa kaiken. Ihmiset päätyvät joskus aivan odottamatta oikeisiin paikkoihin ja kohtaavat juuri ne ihmiset, joilla on heidän elämässään suuri merkitys.


Ulla viettää paljon aikaansa kesämökillään.
Ulla viettää paljon aikaansa kesämökillään.

Elämä ei ole aina sitä, mitä sen kuvittelee olevan. Joskus se ottaa pois jotakin korvaamatonta ja pakottaa aloittamaan uudelleen. Ulla tarinassa on kuitenkin yksi vahva viesti: ihminen voi selvitä paljon suuremmasta muutoksesta kuin olisi ikinä uskonut. Omia voimavaroja ja osaamista ei välttämättä löydä ennen kuin niitä todella tarvitsee. Ja vaikka elämässä joutuu joskus pärjäämään yksin, se ei tarkoita, että pitäisi elää yksin, ollaan siis kaikki toistemme tukena ja rinnalla kulkijoina ja kuuntelijoina.


VENE 2 Artikkeliboksit (Tietokone & mobiili) 300x250px.png
bottom of page