Karjalan pojat Kaartilassa
- Eira Kotoneva
- 20.6.
- 2 min käytetty lukemiseen
”Käpin pojat” on pieni käsite Kaartilan seudulla. Ollut jo aika kauan sillä veljeksistä vanhemmalle, Sepolla, on ikää 84 vuotta ja nuoremmalla Pertilläkin 81 vuotta. Käppien suku on lähtöisin Karjalasta ja suvun historiaa on jäljitetty ainakin 1700-luvulle saakka. Sukututkimusta on tehty monen eri ihmisen toimesta, viimeisin selonteko Käppien serkun Marja-Liisa Seppäsen toimesta.
Käpeillä oli vauras Vuokselan tila Karjalassa, josta perhe joutui luopumaan kahdesti. Ensimmäiselle evakkoretkelle lähdettiin talvisodan aikana. Välirauhan aikana Käpit palasivat Vuokselaan, joka rakennettiin entistä ehommaksi, vain uutta, nyt lopullista lähtöä varten. Vuokselan jääminen oli kova paikka varsinkin Sepon ja Pertin isoisälle Eljas Käpille, jonka koko elämäntyö jäi lopulta uuden rajan taakse. Karjalaan jäi paitsi uusi talo, niin myös eläimet, valokuvat ja kaikki muukin irtaimisto.
Eljas Käppi oli 82-vuotias, kun hän osti Kaartilasta Särkijärven tilan, saman tilan, missä Käpit edelleen asuvat. Sekä Eljas Käppi, että poikansa Tauno olivat arvostettuja hevosmiehiä. Hevosia jalostettiin eri tarkoituksiin. Talosta löytyy edelleen vaikuttava veistos Vesselin-Raiku oriista, jonka jalostuksessa vanhalla isännällä oli oma roolinsa. Patsaan Eljas Käppi sai 85-vuotislahjaksi Ministeri Vidingiltä vuonna 1947.
Vanhemmasta Käpin veljeksestä, Seposta, tuli Särkijärven isäntä 60-luvulla, ja pääosin tila oli maitotilana ja Seppo laajensi sitä ostamalla esimerkiksi läheisen Halosen talon ja maat. Maatilan pidon ohella Seppo on jatkanut Käppien suvun luottamustehtäviä. Hän on toiminut vuosia uskottuna miehenä ja edunvalvojana. Aiemmin suvusta löytyy sekä kunnallisvaltuutettuja, kansanedustajia ja jopa presidentti. Martti Ahtisaari oli Käppien serkku ja hän usein ilahdutti veljeksiä yllätyskäynneillään Kaartilassa.
Nuorempi veljes, Pertti, syntyi kaksosista toisena muutaman vuoden isoveljensä jälkeen. Kaksosten toinenkin, Liisa, viihtyy paljon Kaartilassa. Liisa teki uransa Helsingin Meilahdessa sairaanhoitajana. Pertti teki merkonomina uraa vakuutusyhtiössä, kunnes siirtyi Särkijärven tilalle auttamaan vanhempaa Seppoa sukutilalle.
Vaikka ikää Sepolla ja Pertillä on jo kiitettävästi, niin edelleen kylillä puhutaan Käpin pojista. Heidät tunnetaan avosydämisinä, ahkerina ja luotettavina naapureina. Kutsu kahvikupille käy tänäkin päivänä auliisti ja naapuriapua tarjotaan kaikille sitä tarjoaville. ”Tulukee kahville!” on Käppien vakiorepliikki ja kupposen äärellä kuluu helposti hetki jos toinenkin mukavia tarinoita kuunnellessa.
Kuvateksti: Käpin pojilta, Seppo (vas) ja Pertti traktorin ratissa, sujuu piha-askareet lumen linkouksesta polttopuun tekoon.





%20300x250px.png)