top of page
Kaikki artikkelit


Pelkkä koiranpennun raapaisu voi altistaa matkailijan rabiekselle
Rabies tarttuu ihmiseen sairastuneen eläimen puremasta sekä haavaan tai limakalvolle joutuneesta virusta kantavan eläimen syljestä. Rabies voi tarttua myös raapaisusta, jos eläimen sylkeä on päätynyt kynsiin tai haavaan. Tyypillinen tartunnan lähde on kulkukoira, mutta myös muut eläimet, kuten kissat, apinat ja lepakot voivat tartuttaa tautia ihmisiin. Rabiekseen ei ole hoitoa sen puhkeamisen jälkeen, vaan tauti on aina tappava. Eläinkontaktien välttäminen, rokotesuoja sekä v
Kumppanisisältö
27.9.


Savonlinna loistaa marraskuussa: valotaide ja elämykset valaisevat syksyn pimeyttä
Savonlinnalaiset toimijat rakentavat tänä syksynä uutta valotapahtumaa osana Kulttuurin unelmavuotta. Savonlinna loistaa -kokonaisuus tuo elämyksiä ja kohtaamisia vuoden pimeimpään aikaan kokoamalla yhteen valotaidetta, valaistuja kulttuurikohteita sekä monipuolista ohjelmaa marras-joulukuun aikana. Valon kausi alkaa jo lokakuun lopulla Sakke ry:n järjestämästä Kauhujen saaresta. Marraskuun puolivälissä valot syttyvät eri puolilla Savonlinnaa Valon sillat -teemaviikonlopun my
Savonlinnan kaupunki
26.9.


Tilapäisiä pysäköintirajoituksia Satamakadulla syksyllä 2026
Satamakadulla on tilapäisiä pysäköintikieltoja syksyn 2026 aikana alueella tehtävien rakennus- ja saneeraustöiden vuoksi. Satamapuiston puoleinen, kadun vasemman reunan pysäköintikielto:Satamakadun vasemmalla reunalla (Kalmarinkadulta Kauppatorin suuntaan ajettaessa) pysäköinti on kielletty ajalla 15.9.2026-27.11.2026. Pysäköintikiellon taustalla on Satamakatu 11:n sisäpihan peruskorjaus, jonka työmaajärjestelyt edellyttävät pysäköintialueiden varaamista työmaaliikenteen käyt
Savonlinnan kaupunki
25.9.


KAUHUJENSAARI 2026
Kauhujensaari muuttaa tänä vuonna Savonlinnan kauppatorille ja sen ympäristöön. Luvassa on jälleen upeat pyro.- liekki show’t, jotka kasvavat aina illan viimeistä esitystä kohti. Näytösajat ovat molempina iltoina klo 18, 19 ja 20. Illan viimeinen näytös aina se isoin, pimeyden takia. Yleisö voi seurata näytöksiä torin kävelysillalta ja Olavinkadun puoleiselta sillalta, sekä tietysti Joel Lehtosen puistosta ja torilta. Uudistetut sisäaktiviteetit toteutetaan yhteistyössä Origi
Kumppanisisältö
23.9.


Pyörämatkailijalle halutaan näyttää Savonlinna myös pääväylien ulkopuolelta – pienet tiet mukaan uusille pyöräilyreiteille
Pyörämatkailijan Savonlinna -hankkeessa suunnitellaan uutta pyörämatkailun kokonaisuutta. Tavoitteena on saada matkailija viipymään alueella pidempään, löytämään luonto- ja kulttuurikohteita sekä käyttämään paikallisia palveluja. Uusi retkipyöräilyreitti kuljettaa pyöräilijän kylästä kylään. Viime kuukausina on suunniteltu reittejä, kartoitettu niiden varrelle sijoittuvia palveluja ja tehty yhteistyötä alueen matkailuyritysten ja yhdistysten kanssa. Nyt suunnitelmat etenevät
Savonlinnan kaupunki
20.9.


Savonlinna käynnistää palveluverkkoselvityksen tulevaisuuden palvelujen turvaamiseksi
Savonlinnan kaupunki käynnistää palveluverkkoselvityksen, jonka tavoitteena on varmistaa laadukkaat, saavutettavat ja taloudellisesti kestävät palvelut muuttuvassa toimintaympäristössä myös tulevaisuudessa. Ennen palveluverkkoselvityksen käynnistämistä, kaupungin virkamiestyöryhmä on kerännyt tietoja kaupungin palvelutuotannon käytössä olevista kiinteistöistä. Työryhmä on selvittänyt kiinteistöjen kuntoa, käyttöä, kustannuksia sekä tulevia investointitarpeita. Kaupungin palve
Savonlinnan kaupunki
19.9.


Liikenneturvan turvaistuinsuositus päivittyi – selkä menosuuntaan 125 cm pitkäksi asti
Liikenneturvan suositusta turvaistuimista on päivitetty. Lapsen suositellaan nyt matkustavan turvaistuimessa selkä menosuuntaan 125 cm pitkäksi asti. Tämän jälkeen lapsi matkustaa turvavyöistuimessa 150 cm saakka. Suositeltavin paikka lapselle autossa on edelleen takaistuin. Liikenneturvan turvaistuinsuosituksessa keskeistä on turvallisuus. Päivitetty suosituksemme on, että turvakaukalon jälkeen lapsi matkustaa autossa selkä menosuuntaan asennetussa turvaistuimessa 125 cm pit
Kumppanisisältö
18.9.


Eloisan osavuosikatsaus näyttää talouden pysyneen hyvin hallinnassa
Eloisan toisen kvartaalin osavuosikatsauksen tulosennuste näyttää 10,1 miljoonaa euroa ylijäämää. Kesäkuun lopun tiedot ennakoivat 3 miljoonaa euroa talousarviolukua parempaa tulosta. Vuoden 2026 talousarvioon on sisällytetty yhteensä 52 miljoonan edestä sopeutustoimia, joista kuitenkin jo vuoden 2025 tilinpäätökseen toteutui 2,7 miljoonaa euroa. Näin ollen vuodelle 2026 sopeutustoimia kohdistuu 49,3 miljoonaa euroa, joista on tämä hetken arvion mukaan toteutumassa 36,6 milj
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa
18.9.


Kasvipohjaiset maitotuotteiden vaihtoehdot pääosin turvallisia, mutta lisää tutkimusta tarvitaan
Suomessa kaupan olevat kasvipohjaiset maitotuotteiden vaihtoehdot ja vegaaniset jälkiruoat ovat elintarviketurvallisuudeltaan pääosin laadukkaita. Ruokaviraston ja VTT:n VEGETURVA-hankkeessa tehdyn riskinarvioinnin mukaan tuotteiden mikrobiologiset riskit olivat yleisesti vähäisiä ja tutkittujen mykotoksiinien pitoisuudet jäivät määritysrajan alle. Samalla tulokset osoittavat, että kuluttajien säilytyskäytännöillä, tuotteiden raaka-aineilla ja eräiden haitta-aineiden esiintym
Kumppanisisältö
18.9.


Eloisa hakee jatkoaikaa sidosyksikköjen välttämättömille sopimuksille
Etelä-Savon aluehallitus päätti hakea lisäaikaa sidosyksiköiden välttämättömille sopimuksille 30.6.2030 saakka. Hankintalaki muuttui 18.6.20206 ja hyvinvointialueiden osakeyhtiömuotoiselta sidosyksiköltä täytyy olla 10 prosentin suora omistusosuus, jotta niiltä voi tehdä hankintoja ilman kilpailutusta. - Kyse on tärkeästä ja periaatteellisesti suuresta asiasta, joka varmaankaan ei selkeästi monelle näy. Nyt haimme vasta lisäaikaa. Jatkossa on kuitenkin päätettävä, mitä yhtiöi
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa
18.9.


Vain yksi viidestä ei jännitä pysäköintiä koskaan – stressilistan kärjessä ahtaat ruudut ja kolhujen pelko
Autoklinikan Pysäköintiviikon tutkimus paljastaa, että pysäköinti aiheuttaa stressiä tai jännitystä joskus tai usein jopa 42 %:lle suomalaiskuskeista. Pysäköintitilanteista hankalimmaksi koetaan taskuparkki, ja yleisesti eniten stressiä aiheuttavat muun muassa ahtaat pysäköintiruudut ja pelko joko oman tai toisen auton kolhimisesta. Vahinkokorjaamo Autoklinikka on julistanut syyskuun viimeisen viikon Pysäköintiviikoksi kiinnittääkseen huomiota turvalliseen pysäköintialueilla
Kumppanisisältö
17.9.


Tiivistelmä Etelä-Savon hyvinvointikyselyn tuloksista
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa toteutti yhteistyössä alueen kuntien kanssa laajan hyvinvointiky-selyn ajalla 28.1.2026-30.4.2026. Netti- ja paperikyselynä toteutettuun avoimeen kyselyyn pääsivät vastaamaan kaikki täysi-ikäiset (18 vuotta täyttäneet) eteläsavolaiset. Ensimmäistä kertaa toteutetulla Hyvinvointikyselyllä selvitettiin Etelä-Savon aikuisväestön koettua hyvinvoinnin tilaa. Kyselyssä tarkasteltiin muun muassa terveyttä, toimintakykyä, stressiä ja elämän-laatua y
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa
17.9.


Puolet pyöräilijöistä polkee perä pimeänä
Suomalaiset pitävät pimeällä ilman valoja pyöräilyä turvallisuusriskinä. Silti valo palaa vain joka toisen pyörän perässä. Näin syksyllä on oikea aika varmistaa, että perheen jokaisesta pyörästä löytyy vaalea etuvalo ja punainen takavalo. Kuusi kymmenestä suomalaisesta pitää pimeänä pyöräilyä erittäin vakavana tai vakavana turvallisuusriskinä.* Liikenneturvan eri puolilla Suomea tehtyjen seurantojen mukaan pyöräilijöistä 63 % käyttää etuvaloa ja 51 % käyttää takavaloa.** Va
Kumppanisisältö
14.9.


Savonlinnassa edistetään pohjavesien suojelua päivittämällä ja laatimalla suojelusuunnitelmat
Olemme käynnistäneet kesällä 2026 pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laatimisen ja päivittämisen. Tarkoituksena on tunnistaa alueiden riskitekijät sekä laatia suositukset toimenpiteiksi, joilla riskejä vähennetään. Suunnitelmassa esitetään myös yksityiskohtaiset tiedot pohjavesialueen maaperä- ja pohjavesioloista. Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmia sovelletaan mm. maankäytön suunnittelussa ja viranomaisvalvonnassa sekä lupakäsittelyissä pohjavesivarantojen turvaamiseks
Savonlinnan kaupunki
6.9.


XAMKin ja LUTin yhteistyön tiivistämistä koskeva esiselvitys on valmistunut
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin omistajakaupungit Mikkeli, Kotka, Kouvola ja Savonlinna sekä LUT-yliopisto ovat saaneet päätökseen esiselvityksen, jossa on tarkasteltu korkeakouluyhteistyön tiivistämisen mahdollisuuksia ja alueiden korkeakoulutuksen tulevaisuutta. Selvityksen tavoitteena on ollut muodostaa yhteinen tilannekuva ja tunnistaa keinoja, joilla korkeakouluyhteistyötä voidaan kehittää alueiden elinvoiman, osaamisen, yritysten kasvun ja TKI-toiminnan vahvis
Savonlinnan kaupunki
5.9.


Etelä-Savo tarvitsee tekoja, Keskustalla on ratkaisuja
Keskustalaisia Tanhuvaarassa, Kokoonnuimme elokuun 22. päivänä Savonlinnan Tanhuvaaraan. Paikalla olivat Keskustan Eteläja Itä-Savon piirin johto sekä maakunnan ja hyvinvointialueen keskustalaiset luottamushenkilöt. Päivän aikana kuuntelimme asiantuntijoita, keskustelimme Etelä-Savon tilanteesta ja katsoimme tulevaisuuteen. Saimme kattavan kuvan aluekehityksen, hyvinvointialueen ja koulutuksen tilanteesta. Viesti oli selvä. Etelä-Savolla on haasteita, mutta myös vahvuuksia ja
Kumppanisisältö
5.9.


Riihisaaressa avautuva Unien Savonlinna paljastaa kaupungin toiset todellisuudet
Ensimakua Lauri Ainalan teoksista (Lauri Ainala). Taiteilija Lauri Ainalan Unien Savonlinna on pitkäkestoinen taideprojekti, jossa todellinen kaupunki muuntuu myyttiseksi, jatkuvasti muovautuvaksi tilaksi. Riihisaaressa Savonlinnan museossa avautuva näyttely tarkastelee Savonlinnaa fraktaalimaisena kokonaisuutena, jossa tutut paikat avautuvat uusiin, odottamattomiin todellisuuksiin. Näyttely yhdistää ääni- ja videoteoksia sekä fragmentaarisia elementtejä kartastoksi, joka käs
Savonlinnan kaupunki
5.9.


Haukivedellä sattuneen öljyvahingon seurauksena asetettu järviveden käyttökielto jatkuu toistaiseksi
Tiistaina 18.8.2026 Haukivedellä sattuneen vahingon seurauksena vesistöön pääsi arviolta satoja litroja synteettistä moottoriöljyä. Öljyä saattaa näkyä edelleen veden pinnalla ohuena kalvona tai rannoille ajautuneena. Öljyä on todettu Vuorisaaren ja Lehtikiukaan välillä sekä Voinsalmen ja Repomäen kylien rannoilla. Selvitys- ja puhdistustyötä on tehty Suurisalon pohjois- ja itäosissa, Linnolahdessa ja Repolahdessa. Yksittäisiä havaintoja on myös esim. Selkäniemestä ja Ionlahd
Savonlinnan kaupunki
5.9.


Viimeinen niittopäivä lähestyy – selvityspyyntöjä lähdössä viljelijöille
Peltotukien ehtojen mukaan 15.9.2026 on viimeinen päivä niittää tai laiduntaa nurmiksi, nurmirehukasveiksi tai kesannoiksi ilmoitetut alat. Niittovaatimuksen täyttymistä seurataan satelliittikuvien avulla. Viljelijä saa satelliittiseurannan selvityspyynnön, jos satelliitti ei ole havainnut niittoa tai laidunnusta jollain sellaisella lohkolla, joka pitää ehtojen mukaan niittää viimeistään 15.9.2026. Selvityspyyntöön voi vastata valokuvalla, josta näkyy, että koko lohko on niit
Kumppanisisältö
4.9.


Aamuinen sumu vaatii kuljettajalta muutakin kuin päiväajovalot
Kuljettajan kannattaa tarkistaa oman ajoneuvonsa valojen toiminta eikä luottaa siihen, että automatiikka valitsee aina oikeat valot olosuhteisiin sopiviksi. Kuva: Nina Mönkkönen / Liikenneturva. Sumu heikentää näkyvyyttä nopeasti ja yllättäen. Turvallinen liikkuminen edellyttää, että ajoneuvossa käytetään tilanteeseen sopivia valoja. Liikenneturva muistuttaa, että pelkät päiväajovalot eivät sumussa riitä. Syksyllä aamusumu on yleinen ilmiö eri puolilla Suomea. Vaikka kuljetta
Kumppanisisältö
4.9.
bottom of page
