top of page
Kaikki artikkelit


Ravintola Reilu avaa toisen ravintolan Karjalantielle– kotiruokaa tutulla sydämellä ja uudella konseptilla
Uuden Reilun avajaisia juhlitaan pian. Itäpuolelle kaupunkia, Karjalantie 4 :n avautuu maanantaina 13. huhtikuuta uusi lounaspaikka, kun Kahvila ja Ravintola Reilu laajentaa toimintaansa toiseen toimipisteeseen. Uusi Ravintola Reilu Karjalantie avaa ovensa klo 12 ja tuo mukanaan tutun konseptin – mutta myös ripauksen uutta. Monelle kaupunkilaiselle Reilu on jo ennestään tuttu Viisikulmassa sijaitsevasta ravintolasta, jossa on totuttu nauttimaan reilusta ja maistuvasta kotir
Kumppanisisältö
3.4.


Keräämme palautetta Savonlinnan bussiliikenteestä asiakaskyselyllä
Savonlinnan kaupungin logistiikkapalvelut kerää palautetta kaupungin paikallis- ja lähiliikenteestä kahdella asiakaskyselyllä. Kyselyjen avulla halutaan selvittää, miten bussiliikenne toimii käyttäjien näkökulmasta sekä millaisia kehittämistarpeita palvelussa on. Paikallisliikenne palvelee Savonlinnan kaupunkialuetta ja sitä liikennöidään kahdeksalla matalalattiaisella täyssähköbussilla. Lähiliikenne puolestaan täydentää julkista liikennettä Savonlinnan ja lähialueiden, esi
Savonlinnan kaupunki
3.4.


Savonlinnan sairaalan palvelut muutoksessa
Panu Peitsaro, erikoslääkäri iYmmärrettävästi Savonlinnan sairaalan tilanteesta käydään jatkuvasti vilkasta ja värikästäkin keskustelua. Totesin jo vuonna 2020 Itä-Savo-lehden haastattelussa, että sairaalamme tilanne tulee olemaan erittäin hankala tulevina vuosina. Tuolloin silloiset hallituspuolueet saavuttivat sovun tulevasta isosta sote-uudistuksesta. Lakien luonnokset olivat silloin jo arvioitavissa, vaikka ne hyväksyttiin eduskunnassa vasta vuonna 2021. Terveyspalveluide
Panu Peitsaro
3.4.


Emma Laamanen kelkkailee kovaa ja tähtää huipulle
Emma Laamanen kisakelkkansa kanssa Laitaatsillan varikolla. (Kuva Eira Kotoneva). Emma Laamanen innostui snowcrossista isänsä Kallen ja serkkunsa Oskarin esimerkistä. ”Kiersin kisoja isän ja Oskarin kanssa ja kiinnostuin itsekin. Homma realisoitui, kun isä loukkaantui ja hänen kelkkansa jäi vapaaksi. Pari talvea harjoittelin ennen kuin menin ensimmäisiin kisoihin.” Nykyään Laamanen edustaa Lynx-tehdastallia. Laamanen on ensimmäinen suomalainen nainen, joka pääsi talliajajaks
Eira Kotoneva
3.4.


Savonlinnan musiikki- ja tanssiopisto hakee uusia oppilaita
Juniorijousiorkesteri Viikarit syksyllä 2025 (kuva: Mariorvokki Marangi). Tule tutustumaan musiikkiin ja tanssiin! Savonlinnan musiikki- ja tanssiopistossa käynnistyy huhtikuussa haku uusille oppilaille seuraavan lukuvuoden musiikki- ja tanssiopintoihin. Hakijoille ei järjestetä pääsykokeita, vaan opintoihin pääsee mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä niihin instrumentteihin, joissa on vapaita oppilaspaikkoja. Haku on auki 10.5. saakka. Kevään aikana opiston toimintaan voi
Kumppanisisältö
24.3.


Ebeli Big Band kiertueella Savonlinnassa, Joensuussa ja Kuopiossa 27.-29.3.!
Ebeli soittaa pian Savonlinnassa. Espoon musiikkiopiston pop/jazzlinja Ebeli aloittaa 30-v juhlinnan Ebeli Big Bandin kiertueella 27.-31.3.! Tänä vuonna 30 vuotta täyttävän Ebelin upeaa kasvun ja luovuuden 30-vuotista tarinaa juhlistetaan Opetushallituksen myöntämän hankerahan turvin monenlaisin erityisprojektein. Ensimmäinen juhlavuoden näkyvä tapahtuma on maaliskuinen Ebeli Big Bandin juhlakiertue. Ebelin oppilaista koostuva Ebeli Big Band kapellimestarinaan Rasmus Soini k
Kumppanisisältö
9.3.


Osuuskauppa Suur-Savolle onnistunut vuosi 2025 – yhä laajempi joukko Etelä-Savon kotitalouksista hyötyy Osuuskaupan tuottamista eduista
Osuuskauppa Suur-Savon asiakasomistajien määrä jatkoi vahvaa kasvua vuonna 2025. Vuoden aikana Osuuskauppa Suur-Savoon liittyi 3 430 uutta asiakasomistajaa. Omistajia Suur-Savossa oli vuoden 2025 lopussa 71 857. S-Etukortti löytyy nyt 91,1 % alueen talouksista. Bonusta, ylijäämänpalautusta ja maksutapaetuja maksettiin ennätykselliset 17,9 miljoonaa euroa. Osuuskauppa Suur-Savon vuosi 2025 oli onnistunut. ”Kasvu on osa viime vuosien nousujohteista kehitystä, ja erityisen ilahd
Kumppanisisältö
8.3.


Kolme asiaa, jotka jokaisen olisi hyvä tietää nuoren ensimmäisestä kesätyökokemuksesta: ”Pienikin vastuutehtävä kasvattaa nuorta”
OP Suur-Savo tarjoaa tulevana kesänä yhteensä 50 nuorelle kesätyöpaikan oman alueensa yhdistyksissä. Tuki yhden 15–17-vuotiaan nuoren työllistämiseksi on 500 euroa. Yhdistyksissä tarjolla olevat kesätyöpaikat on julkaistu OP Suur-Savon verkkosivuilla. Savonlinnan alueella kesätyötä on tarjolla esimerkiksi paikallisissa urheiluseuroissa ja 4H-yhdistyksissä. Usein sanotaan, että ensimmäinen työpaikka on nuorelle uran tärkein – harvemmin puhutaan siitä, millaisia asioita nuore
Kumppanisisältö
7.3.


Merkittävän itäsuomalaisen uhripetäjän muisto osaksi Luston Metsäsuhteiden maata
Laukansaaren uhrimänty 1940-luvulla (kuva Martti Siira). Lustossa julkistettiin Kalevalan päivän alla uusi näyttelyosio, joka kertoo Punkaharjun Laukansaaren uhripetäjän tarinan. Näyttely tuo esiin metsään liittyvää kansanperinnettä sekä ihmisen ja metsän välistä ikiaikaista suhdetta. Julkistustilaisuudessa, eli ”Oksajaisissa” kuultiin muun muassa puun läheisyydessä pitkään eläneen Pirkko Silvennoisen muistoja Laukansaaren uhripetäjästä sekä Savonlinnan Kalevalaisten Naisten
Kumppanisisältö
7.3.


Kalle Konsti – SaPKo-ikoni numero 17
Kalle Konstin paita nousi hallin kattoon. Ystävänpäivä 14. helmikuuta 2026 jää pysyvästi savonlinnalaisen jääkiekkohistorian lehdille. SaPKon kotihallissa, Savonlinnan jäähallissa, koettiin hetki, jolloin aika pysähtyi – ja nousi samalla kattoon. Seuran kaikkien aikojen paras maalintekijä, , sai ansaitsemansa kunnianosoituksen, kun pelipaita numero 17 kohosi hallin kattoon. Hetki oli juhlallinen ja arvokas – sellainen, joita urheilussa koetaan harvoin. Konsti seisoi perheensä
Pasi Pekkonen
6.3.


Savonlinna sai uuden kaupunginjohtajan – Ding Ma aloitti maanantaina 2.4.2026
Uusi aika käyntiin kahvikupin äärellä. Ding Ma aloitti ensimmäisen työpäivänsä Savonlinnan kaupunginjohtajana klo 9 kaupungintalon kh-kabinetissa median aamukahveilla – suunta kohti uusia päätöksiä alkoi heti aamusta. Savonlinnan kaupungin johdossa alkoi uusi aikakausi, kun Ding Ma aloitti kaupunginjohtajana maaliskuun alusta. Kaupunginvaltuuston tekemä valinta on ehdollinen, ja virkasuhde on määräaikainen kuuden vuoden ajaksi. Valinta herättää mielenkiintoa niin paikallisest
Pasi Pekkonen
5.3.


OP:n päästrategi Lippo Suominen Savonlinnassa torstaina 5.2.
Trump-show pyörii, mutta osakkeet porskuttavat. Mitä vuonna 2026 on markkinoille luvassa? Joko Suomen talous nousee osakkeiden perässä? OP Suur-Savo kutsuu sinut kuulemaan OP:n päästrategin Lippo Suomisen näkemyksiä sijoitusmarkkinoiden ja talouden tilasta torstai-iltana 5.2. Savonlinnan Seurahuoneen Luoto-kabinettiin kello 17.30 . Sijoitusillassa kuulet myös lyhyet puheenvuorot verkkohuijauksiin varautumisesta ja lakipalveluistamme sekä tapaat sijoitusasiantuntijoitamme.
Kumppanisisältö
5.3.


Savonlinnan Taitoluistelijoiden perinteinen kevätnäytös kutsuu 29.3.206 klo 15.00 Talvisaloon
Savonlinnan Taitoluistelijoiden perinteinen kevätnäytös on tänä vuonna satujen on tänä vuonna satujen klassikko Aladdin. Kevätnäytös luistellaan sunnuntaina 29.3.2026 klo 15 Talvisalon jäähallissa. Maanantaiaamuna 30.3. on vuorossa näytös, johon seura kutsuu kaikki halukkaat koulu-/päiväkotiryhmät veloituksetta paikalle seuraamaan esitystä. Aamupäivän veloituksettoman näytöksen mahdollistavat paikalliset yhteistyökumppanimme. Luvassa on värikäs ja vauhdikas kokonaisuus, jossa
Kumppanisisältö
5.3.


TopTeamin ikoni numero 56 – Timo Käckin pelipaita jäädytetään juhlallisesti
Salibandyseura TopTeam kunnioittaa pitkän linjan seuraikoniaan, kun Timo Käckin pelipaita numero 56 jäädytetään ja nostetaan liikuntahallin seinälle perjantaina 7.3.2026 (arvioitu aika noin 17.45) Juhlallinen hetki koetaan ennen B16 SM -sarjaottelua TopTeam – ERVI, joka alkaa klo 18.00. Käck on seuran kolmas pelaaja, jolle osoitetaan tämä arvostettu kunnianosoitus. Hänen pelipaitansa nousee hallin seinälle kahden muun TopTeamin legendan, Mika Hietanen ja Olli Suomalainen, rin
Pasi Pekkonen
5.3.


Emme ole suojassa muun maailman ongelmilta, sanoo tutkija Tero Mielonen
Filosofian tohtori, tutkija, sarjakuva- ja elokuvafriikki Tero Mielonen lapsuudenaikaisessa ympäristössä, jossa piipahtaa perheineen edelleen kesäisin. Sää on kautta aikain yleisin ja turvallisin keskustelunavaus, joka yhdistää ihmisiä, sillä se koskettaa kaikkia. Ilmaston muutos ja äärimmäiset sääilmiöt ovat nousseet entistä enemmän päivän polttaviksi keskustelun aiheiksi, joista iltapäivälehdet repivät mielellään raflaavia otsikoita. Savonlinnassa syntynyt Tero Mielonen on
Ari Tiippana
5.3.


SaPKo jakaa hyvää myös hallin ulkopuolella
: Kuva Ystävänpäivän Billeistä: etualalla Timo Keränen ja Iiro Airo. Pelaajat vasemmalta oikealle: Iivari Miikkulainen, Jose Seppälä, Milo Marttinen, Olli Heiskanen ja Aleksi Soijärvi (kuva Krista Sjöholm). SaPKosta tulee ensin mieleen siniviivalta lähtevä kiekko ja halli hurraavia herroja. Mutta SaPKo on mukana paljossa muussakin. Kevään aikana SaPKo on järjestänyt mm. Naisten iltaa, fanitapaamisia ja perhepelejä. Helmikuussa ystävänpäivän aikana SaPKo oli mukana keskussaira
Eira Kotoneva
2.3.


Kukkopojan, ja vähän kanasenkin, elämää
Johannes on komea kukko! Toukokuun 7. kolme vuotta sitten elämäni muuttui. Meille muutti silloin 12 pienen pientä untuvikkoa, vastakuoriutuneita tipuja. Olin häkeltynyt ja hämmentynyt. Olin toki jo tovin tuuminut hankkivani kanoja, ehkäpä kesäkanoja, mutta nyt kodinhoitohuoneessa piipitti lauma ihka oikeita tipuja! Kaikki sai alkunsa jo pari vuotta aiemmin, kun naapurimme haaveili kanoista ja toimin välissä puhemiehenä. Ja jotenkin siinä sitten kävi näin! Alku oli opettelua,
Eira Kotoneva
1.3.


Suun terveydenhuoltoon liittyviä huijausviestejä liikkeellä
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa on saanut tietoonsa tapauksia, joissa asiakkaille on lähetetty suun terveydenhuoltoon liittyviä huijausviestejä yksityisestä numerosta. Viestit ovat sisältäneet muistutuksen varatusta ajasta, perittävästä maksusta sekä linkin ajan perumiseen. Epäilyttäviä linkkejä ei tule klikata auki. Huijausviestit ovat yleistyneet ja ne voivat kohdistua eri palveluihin. Viime aikoina useammat hyvinvointialueet ovat tiedottaneet suun terveydenhuoltoon li
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa
16.2.


Tervetuloa yrittäjien Inspiraatioaamuun 4.3.2026 – ilmoittautuminen on nyt auki!
Aika: Ke 4.3.2026 klo 8:00 - 11:30 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Aamu täynnä oivalluksia, kasvun työkaluja ja inspiroivia tarinoita. Green Grow Up -hanke, Savonlinnan kaupungin yrityspalvelut, Samiedun työelämäpalvelut ja Itä-Savon Uusyrityskeskus kutsuvat sinut inspiroivaan aamiaistapahtumaan, joka tarjoaa ajatuksia herättävää sisältöä, käytännön oppeja sekä arvokkaita kohtaamisia muiden seudun yrittäjien kanssa. Tilaisuudessa pääset v
Kumppanisisältö
3.2.


Savonlinnan Oopperajuhlat avaa uudet jäsenpolut niin nuorille oopperakävijöille kuin mesenaateillekin
Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys uudistaa jäsenohjelmansa vuodelle 2026. Uudistuksen tarkoituksena on helpottaa erityisesti nuorten pääsyä oopperaelämysten äärelle sekä vahvistaa pitkäjänteisen lahjoittamisen roolia Oopperajuhlien varainhankinnassa uuden,mesenaattimaisen jäsentason kautta. Aiempien hopea-, kulta- ja platinajäsentasojen rinnalle syntyvät nyt U29-jäsenyys alle 30-vuotiaille oopperan ystäville sekä Timantti-jäsenyys , joka on tarkoitettu erityisesti
Kumppanisisältö
2.2.
bottom of page
