top of page
Kaikki artikkelit


Heili yhtyeineen saapuu konsertoimaan Riihisaaren museoon!
Heili valmiina Riihisaareen (kuva Samili Kantele). Heli ”Heili” Lyytikäisen konsertti Riihisaaren museossa sunnuntaina 24.5. klo 16. Heili on helsinkiläinen artisti, joka julkaisi ensimmäisen EP:n ”Huvin vuoksi yksin Kouvolaan” marraskuussa 2025. Vahvasti tarinalliset tekstit luovat kokonaisia maailmoja, joihin kuulijan helppo uppoutua. Heli Lyytikäinen hurmasi Marilyn Monroena Savonlinnan Teatterissa keväällä 2022 esitetyssä Hiomaton timantti -musikaalissa: ”Heli Lyytik
Kumppanisisältö
14.5.


Yhteisöllisyys- ja kylätaloavustukset ovat nyt haettavissa
Savonlinnan kaupunginvaltuusto on varannut vuodelle 2026 yhteensä 40 000 euroa yhteisöllisyyttä ja osallisuutta vahvistaviin avustuksiin. Määräraha sisältyy kaupungin talousarvioon ja jakautuu siten, että 30 000 euroa käytetään yhteisöllisyysavustuksiin ja 10 000 euroa kylätalojen yhteisten tilojen ylläpitoon ja korjaamiseen. Yhteisöllisyysavustuksilla tuetaan toimintaa ja investointeja, jotka toteuttavat Savonlinnan kaupunkistrategian 2026–2029 tavoitteita. Avustettavan toim
Savonlinnan kaupunki
13.5.


Luston uusi näyttely on kivaa ja hyödyllistä koko perheelle - Näyttely nostaa metsän lisäksi keskiöön uudet ja vanhat puiset leikkikalut ja pelit
Riku Turunen pyöritteli rattia Aku Ankan autossa – rekisterinumero tietysti 313 – äiti Piian seuratessa tulevan rallimiehen touhuja vieressä. Oli villiä melskettä, helinää, helskettä pienten lapsien, voisi muunnellen siteerata tunnettua joululaulua, kun katseli menoa Lustossa 9.5, jolloin vietettiin lasten lauantaita. Koko perheen tapahtuma oli samalla Leikkiähän tämä vaan on – Puuleluja ja metsäleikkejä -näyttelyn avaus. Ulkona seikkailtiin omatoimisesti metsäleikeissä ja ke
Ari Tiippana
12.5.


Savonlinnassa kulttuurin superviikonloppu 14.–17.5. – runsaasti tapahtumia ja yhteisöllistä tekemistä
Savonlinnassa vietetään tällä viikolla poikkeuksellisen vilkasta kulttuuriviikonloppua, kun helatorstain pitkä vapaa kokoaa yhteen tapahtumia torstaista sunnuntaihin. Ohjelmaa löytyy eri puolilta kaupunkia satamasta puistoihin ja museoihin – luvassa on musiikkia, sirkusta, historiaa ja yhteisöllisiä kohtaamisia. Mukana on runsaasti Kulttuurin unelmavuosi 2026-kokonaisuuteen kuuluvia tapahtumia, jotka tuovat kulttuuria lähelle ihmisiä ja arjen keskelle. Helatorstaina viikonlop
Savonlinnan kaupunki
12.5.


Naiset puolustamassa Kalastajan Kojua
Alisa Kuzmina, Marina Chuprina ja Svetlana Vorobyeva päättivät ryhtyä tuumasta toimeen ja tekivät kuntalaisaloitteen Kalastajan Kojun puolesta. Svetlana Vorobyeva luki Kalastajan Kojun Facebook seinältä kirjoituksen, joka kuvaili ravintolan ahdinkoa ja epävarmaa tulevaisuutta ja tämä päivitys sai hänet surulliseksi: ” Oli aika ikävä lukea Kalastajan Kojusta tallaista. Olen käynyt ravintolassa useasti ja se on yksi parhaista ruokapaikoista Savonlinnasta.” Vorobyeva otti asian
Eira Kotoneva
10.5.


Stemman uudet yrittäjät kutsuvat sisustamaan
Maria ja Oskari Leino toivottavat kaikki piipahtamaan myymälässä ja vaihtamassa kuulumisia yrittäjäpariskunnan kanssa. Savonlinnan Stemma sai uudet yrittäjät pääsiäisen aikaan, kun Maria ja Oskari Leino ottivat ohjakset omiin käsiinsä. Savonlinnaan Leinot muuttivat Sipoosta jo viime vuoden elokuussa. Marian suku on kotoisin Savonlinnan ja Punkaharjun tienoilta ja Porista kotoisin olevan Oskarin sydän alkoi pikkuhiljaa sykkiä Savonlinnalle, kun he vuosien saatossa ovat vierail
Eira Kotoneva
9.5.


Vapaaehtoiset saivat oppia Vapepan kurssilla Kulennoisissa
Vapepan Juhani Kautonen ja vanhempi konstaapeli Janne Rinkinen vastasivat Etsinnän peruskurssin koulutuksesta (Kuva Eira Kotoneva). Ravintola Hiekkalahden saliin Kulennoisiin kerääntyi varhain huhtikuisena lauantaina vajaan parinkymmenen hengen porukka Vapaaehtoisen pelastuspalvelun eli Vapepan Etsinnän peruskurssille. Kurssin ohjaajana toimi Savonlinnan Vapepan Juhani Kautonen ja viranomaisasiat esitteli Vanhempi konstaapeli Janne Rinkinen. Vapepan toiminta perustuu Pelastu
Eira Kotoneva
9.5.


Savonlinna turvaa Pihlajalahden ja Kumpurannan katuvalaistuksen
Savonlinnan kaupunki on päättänyt ottaa vastuulleen Pihlajalahden ja Kerimäen Kumpurannan katuvalot. Päätöksellä varmistetaan, että alueiden valaistus säilyy eikä valoja poisteta valtion luopuessa niiden ylläpidosta. Katuvalaistus koskee noin puolen kilometrin tieosuutta Kumpurannassa sekä hieman lyhyempää osuutta Pihlajalahdessa. Alueilla valaistus on tärkeä osa arjen turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Katuvalaistus uudistetaan vuoden 2026 aikana nykyaikaiseksi LED-valaistukse
Savonlinnan kaupunki
4.5.


Petri Ikonen Savonlinnan Lämpöpumppu Oy:n toimitusjohtajaksi
Petri Ikonen (vas.) ja Teemu Lautiainen ovat valmiina valtaamaan markkinat. Savonlinnan Lämpöpumppu sai alkunsa lähes 20 vuotta sitten, kun Teemu Lautiainen perusti yrityksen. Vuosi sitten yhtiön omistajuus laajeni, kun LämpöYkkönen Oy tuli mukaan osakkaaksi. Toimintaympäristö on ollut viime aikoina poikkeuksellisen vaativa, ja tähän tilanteeseen yritys vastaa selkeyttämällä johtamisrakennetta ja vahvistamalla kasvun edellytyksiä. Lautiainen jatkaa Savonlinnan Lämpöpumpun myy
Eira Kotoneva
4.5.


PALVELUN AATELIA -KILPAILULLA ETSITÄÄN JÄLLEEN ETELÄ-SAVON PARASTA PALVELUA
Palvelun aatelia 2026-kilpailun ehdotusaika alkoi 1.5. ja jatkuu 15.7. asti. Kolmatta kertaa järjestettävässä kilpailussa etsitään erinomaisia ja mieleenpainuvan hyviä palveluntarjoajia – todellista palvelun aatelia. Kilpailun tavoitteena on nostaa esille Etelä-Savon korkeatasoista ja monipuolista palvelutarjontaa. Kuka tahansa voi ehdottaa ehdokasta mukaan kilpailuun hyvin perusteluin eskauppakamari.fi/palvelunaatelia -sivulla. Ehdotusaikana voi jättää useamman ehdotuksen ja
Kumppanisisältö
4.5.


Yksinyrittäjien yhteistyön ideointipalaveri
Tervetuloa jokainen yksin- ja mikroyrittäjä keskustelemaan ja ideoimaan yhteistyön muotoja. Emme pidä pitkiä esitelmiä, vaan keskitymme nimenomaan pienyrittäjien yhteistyön kehittämiseen. Tarvitsemmeko / haluammeko: * yhteistä markkinointia * liittoutumista pärjätäksemme julkisissa hankinnoissa * tapahtumien järjestämistä * hyvinvoinnin edistämistä * yhteisiä koulutuksia * vai jotain ihan muuta Kokoonnumme yksinyrittäjäjäsenemme Lara Nurmisen Läsnälään tiistaina 12.5. klo 17:
Kumppanisisältö
4.5.


Farm Luonnos tarjoaa lammasterapiaa
Maria Liljan ja Karkin kanssa Luonnoksen portailla (kuva Elina Behm/Elonvimma), Green Care Farm Luonnoksen kevät on ollut täynnä vilinää ja vilskettä, kun pääsiäisen aikana maailmaan kuoriutui 11 pienen pientä tipusta. Sen lisäksi Luonnoksen klaaniin liittyi juuri ennen pääsiäistä kaksi karitsaa, Kiiskilän Kuunlilja ja Kiiskilän Karkki. Karitsat ovat siis kotoisin Kiiskilän tilalta Juvalta ja niiden elämän alkutaipale oli vähän ankea, kun kummankin emät eivät syystä tai toise
Eira Kotoneva
2.5.


Kevätsiivous pihoilla ja rannoilla – hoidetaan jätteet ja luonto vastuullisesti
Kevät on edennyt pitkälle ja monella pihojen sekä mökkipihojen haravointi ja muu kevätsiivous on parhaillaan käynnissä. Savonlinnan ympäristönsuojelupalvelut muistuttaa, että piha- ja puutarhajätteet tulee käsitellä asianmukaisesti ja ympäristöä kunnioittaen. Pihan haravointijätteet ja muut puutarhajätteet tulee kompostoida omalla kiinteistöllä tai kuljettaa Nousialan jäteasemalle. Nousialassa on kotitalouksille perinteinen puutarhajätteen ilmainen vastaanotto viikolla 19, jo
Savonlinnan kaupunki
27.4.


KäynnistämmeMental Health Art Week -viikon tapahtumat: pe 1.5.2026, klo 14 Kerimäen Mieslaulajien Vappumatinealla Kerimäen koulun B-salissa
Nyt moni miettii, ”Mikä ihmeen MHAW-viikko”!? – Mental Health Art Week , on toimintaviikko , jossa taide, kulttuuri ja yhteisöllisyys nostetaan mielenterveyden supervoimiksi. Jokainen voi olla mukana vahvistamassa mielenterveyttä! Jokainen voi tukea kulttuuriosallistumista! Jokainen voi levittää Mental Health Art Week:in sanomaa: Kulttuurihyvinvointi kuuluu kaikille. Taide ja Kulttuuri tekevät hyvää mielelle, ja sitä tekee myös kuorolaulu. Valtakunnallinen Mental Health A
Kumppanisisältö
21.4.


Savonlinnan lukiot viettävät projektiviikkoa – yhteistyötä korkeakoulujen, asiantuntijoiden ja luovien alojen kanssa
Savonlinnan lukioiden projektiviikko 13.–17.4. kokoaa opiskelijat ajankohtaisten ja monialaisten teemojen äärelle. Viikon aikana opiskelijat työskentelevät erilaisten projektien parissa yhdessä korkeakoulujen, asiantuntijoiden ja työelämätoimijoiden kanssa. Projektiviikon aikana opiskelijat pääsevät kuulemaan ja tapaamaan useita tunnettuja asiantuntijoita. Venäjä-projektissa vieraili toimittaja Jessikka Aro jo maanantaina 13.4., ja kyseisen projektin opiskelijat osallistujat
Savonlinnan kaupunki
17.4.


Yö museossa, oikeasti? Savonlinnan museossa Riihisaaressa yövytään joukolla näyttelysalissa
Oletko aina halunnut yöpyä oikeassa museossa? Savonlinnan museossa Riihisaaressa se on toukokuussa mahdollista. Riihisaari osallistuu lauantaina 16.5. eurooppalaiseen Museoiden yö -tapahtumaan laajentamalla museoelämystä koko yön mittaiseksi. Museovieraat pääsevät yöpymään suuren näyttelysalin lattialla. Tarjolla on myös saunomista ja uimista Olavinlinnan kansallismaisemassa museorakennuksen vieressä sekä Tuo teos yökylään -pop-up-taidenäyttely. Yöpyjien ilta huipentuu yhtei
Savonlinnan kaupunki
16.4.


Lastensuojeluun liittyviä huijausviestejä liikkeellä Etelä-Savossa
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa on saanut tietoonsa tapauksia, joissa alueen asukkaille on lähetetty lastensuojeluun liittyviä huijausviestejä yksityisestä sähköpostiosoitteesta. Epäilyttäviä linkkejä ei tule klikata auki. Huijausviestit ovat yleistyneet ja ne voivat kohdistua eri palveluihin. Tällä hetkellä Eloisan alueella on havaittu liikkuvan huijausviestejä lastensuojeluun liittyen. Huijausviesteissä ilmoitetaan vireille tulleesta lastensuojeluilmoituksesta. Viesti
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa
16.4.


OP Suur-Savo myönsi kumppanuustukea yli sadalle yhdistyksille – Savonlinnan alueen yhdistyksille laajasti tukea
OP Suur-Savo jakaa tänä vuonna yhteensä 200 000 euroa sponsorirahaa paikallisesti ja vastuullisesti toimiville yhdistyksille ja seuroille. Valinnat tämän vuoden kumppaneista on nyt tehty. Syksyllä 2025 toteutetussa kyselyssä OP Suur-Savon omistaja-asiakkaat toivoivat, että pankki tukee edelleen lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Tämä teema painottui yhteistyökumppanien valinnassa. Yksi osa OP Suur-Savon perustehtävää on tukea paikallista elinvoimaa tekemällä yhteistyötä.
Kumppanisisältö
16.4.


Mannerheimin ennustus on Savonlinnan teatterin suursatsaus suurmiehestä - Käsikirjoittaja JP Siili avaa uuden näkökulman Marsalkka Mannerheimin elämästä.
Marskin ennustus on filmimiehenä tunnetun JP Sillin ensikäsikirjoitus näyttämölle. Tulevasta näytelmästä innostunut työryhmä luokkakuvassa. (Kuva Anne Kosonen). Savonlinnasalissa on aistittavissa paitsi kutkuttavaa jännitystä, myös sitä kuuluisaa, positiivista pöhinää. Käsikirjoittaja Jukka Pekka eli JP Siili loikoilee rennosti näyttämön reunalla, teatterinjohtaja ja näytelmän ohjaaja Aleksander Anria juttelee Siilin kanssa, osa teknisestä henkilöstöstä on myös paikalla, n
Ari Tiippana
16.4.


Itä-Suomen hallinto-oikeus on antanut päätöksen Janne Laineen irtisanomisesta
Janne Laineen ympärillä kuohuu edelleen. Itä-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut Savonlinnan kaupunginvaltuuston 11.4.2025 § 32 tekemän päätöksen Janne Laineen irtisanomisesta. Päätös perustuu hallinto-oikeuden mukaan puutteelliseen kuulemiseen. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tuukka Suomalainen sanoo, että päätökseen perehdytään huolellisesti. ”Kaupunginhallitus keskustelee jatkotoimenpiteistä seuraavassa kokouksessaan”, Suomalainen kertoo. Savonlinnan kaupunki on viimei
Savonlinnan kaupunki
15.4.
bottom of page
