top of page
Kaikki artikkelit


Tuomisten perheessä arvostetaan isyyttä
Tuomisen miehiä kolmessa polvessa: takana ukki Tomi ja poika Akseli ja edessä pojat Adam ja Oliver (kuva Eira Kotoneva). Tuomisten perheen sunnuntaiaamupäivästä ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita: lounaspöydän ympärillä häärää paitsi Tomi ja hänen vaimonsa Sanna , heidän lapsensa Aleksi vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa sekä kuusi lastenkotilasta. Jaloissa pyörii pari koiraa ja kissa ja pihalla käyskentelee hevonen. Tomi Tuomisella on laaja kokemus isänä olemisen eri
Eira Kotoneva
8.11.2025


Maailman hyppyreistä Moijille
Keijo Korhonen MM-mitalinsa kanssa kotonaan Moinsalmella. Savonlinnasta ei löytyne montaa ihmistä, jolta löytyy kaapista MM-mitali, ja vielä vähemmän henkilöitä, joilla sen lisäksi on ollut paikka olympiajoukkueessa. Keijo Korhoselta nämä kummatkin löytyvät. Ja lajikin, ainakin nykyaikaan peilaten, voi yllättää; se on mäkihyppy. Nykyään Korhonen asuu Moijilla, jonne hän muutti Uudeltamaalta puolisoineen vajaa viisi vuotta sitten. Jokin vimma ajoi pienen, noin nelivuotiaan, po
Eira Kotoneva
6.11.2025


Savonlinnan Riento palkitsi parhaitaan
Kaikki gaalassa palkitut yhteiskuvassa. Savonlinnan Riento Ry järjesti sunnuntaina 12.10. Riento-gaalan Tanhuvaaran Urheiluopistolla. Gaalan avasi Riennon puheenjohtaja Teuvo Jäntti. Avauspuheessaan hän kiitti kaikkia urheilijoita, toimitsijoita ja valmentajia, lisäksi hän ilmaisi huolensa siitä, että hyvistä valmentajista on paikka paikoin pulaa. Hän uskoo vahvasti siihen, että jos yhteishenki saadaan pidettyä hyvänä, niin se kannustaa kaikkia ottamaan osaa seuratoimintaan.
Eira Kotoneva
15.10.2025


Lauri Mononen tähtää korkealle
Lauri Mononen ja Orvo ”Opa” Paatero iloisina Tanhuvaara Wall of Famen edessä. Keskimatkojen nouseva juoksijatähti Lauri Mononen on siitä harvinainen urheilija, että hän aloitti kilpailemisen ennen kuin harjoittelun; Savonlinnan Riennon valmennuspäällikkö Joni Jäntti bongasi Monosen 8. luokan liikuntatunnilla ja ehdotti Laurille osallistumista seuracupiin ja siitä se lähti. Varsinaisen harjoittelun Mononen aloitti kesäkauden jälkeen syksyllä 2022. Kun tammikuussa 2023 menesty
Eira Kotoneva
14.10.2025


Juha Tapio konsertoi Savonlinnasalissa
Juha Tapio valloitti yleisönsä. Viime lauantain Kaksi puuta -teoksen ensi-iltaesitys sai huikean lopun kun itse Juha Tapio nousi...
Eira Kotoneva
27.9.2025


Kaksi puuta -teos valloitti Savonlinnan teatterin
Kaksi puuta -teoksen käsikirjoittajat Otto Kanerva (vas.) ja Osku Valve yhdessä Juha Tapion kanssa esityksen puoliajalla. Tasan viikko...
Eira Kotoneva
27.9.2025


Sointu Möller Järvi-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen johtajaksi
Sointu Möller on valittu Järvi-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen johtajan virkaan. Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Sointu Möller...
Kumppanisisältö
22.8.2025


Tuomas Jääskeläinen Osuuskauppa Suur-Savon johtoryhmään 1.10.2025 alkaen
Uuteen kehitysjohtajan toimeen nimitetty Tuomas Jääskeläinen tulee vahvistamaan osuuskaupan datalla johtamista Suur-Savon johtoryhmän...
Kumppanisisältö
21.8.2025


Globaali pianokilpailu käynnistyy Savonlinnan Riihisaaressa elokuussa
Pianisti Ralf Gothóni oli opettamassa Shanghaissa 2022, kun hän viimein sai mahdollisuuden toteuttaa pitkään miettimänsä idean...
Eira Kotoneva
5.8.2025


Maailmankansalainen Moinsalmen sieluna – Ralf Gothóni ei lopeta pianonsoittoa koskaan
Ralf Gothóni Kivisaaren kesämökkinsä terassilla. Yhden Moinsalmen seudun monien saarien rantapuiden varjossa, missä Saimaan vesi...
Eira Kotoneva
5.8.2025


Kuntoutus ratkaisee – oikea-aikainen tuki voi palauttaa työkyvyn ja kotona pärjäämisen
Kristalli Sportin erikoislääkäri Panu Peitsaro sekä tytär fysioterapeutti Matilda Peitsaro puhuvat liikunnan ja kuntoutuksen puolesta....
Panu Peitsaro
1.8.2025


Kuntosaliyrittäjä ja lääkäri yhdistävät voimansa
Eero Piironen ja Panu Peitsaro yhdistävät voimansa asiakkaiden eduksi. Jo useamman vuoden ajan kuntosaliyrittäjä Eero Piironen ja lääkäri...
Eira Kotoneva
28.7.2025


Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie vieraili Savonlinnan torilla
Savonlinnan Kokoomuksen Sampsa Kokko (vasemmalla), Janne Leinonen ja tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie Savonlinnan...
Eira Kotoneva
24.7.2025


Taistelutahtoa ja toivoa Savonlinnassa – Piia Lifflander ja Panu Peitsaro paikallishoidon puolesta
Vuosi on kulunut siitä, kun tapasimme Piia Lifflanderin ja Panu Peitsaron kanssa edellisen kerran. Silloin koko Savonlinnaa puhutti...
Eira Kotoneva
21.7.2025


IV Ilmastosymposiumi järjestetään tiistaina 29.7. 2025 kello 14.00 Sääminkitalossa
Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan ilmastonmuutoksesta. Kaikilla on varmaan aiheesta ajatuksia ja mielipiteitä, joten tule mukaan...
Uusi Saimaan toimitus
3.7.2025


Apukka-alus tuo Saimaa Live -esiintyjien äänentoistolaitteet ja rekvisiitan Olavinlinnaan
Syksyllä Jani Puurtinen saa viettää ohjaamossa 16 tuntia viedessään mökkipakettia ja siihen liittyviä tavaroita saareen Mikkeliin.. (Kuva...
Ari Tiippana
28.6.2025
Popin kuningatar valloittaa Olavinlinnan elokuussaKaija Koo ratsastaa edelleen suosion aallonharjalla
Voiko puoli miljoonaa ihmistä olla väärässä? Ei ainakaan tässä tapauksessa, sillä Kaija Koon levyjä on myyty jo yli puoli miljoonaa....
Ari Tiippana
28.6.2025


Etelä-Savon Yrittäjät järjestivät yhdessä Yksinyrittäjävaliokunnan kanssa kesätapaamisen
Kansanedustajat Vesa Kallio (Kesk.) ja Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) vastaamassa yksiyrittäjien kysymyksiin. Savonlinnan satamassa...
Eira Kotoneva
27.6.2025


Osuuskauppa Suur-Savo sai uuden toimitusjohtajan
Uusi mikkeliläinen Taina Penttinen Etelä-Savon maakuntalinnun eli kuhankeittäjän kanssa. Suur-Savon Osuuskaupan toimitusjohtaja Ari...
Eira Kotoneva
26.6.2025


Eläköityvä Pasi Kärkkänen muistelee pitkää työuraansa
: Pasi Kärkkänen tuulettaa ansaitusti kesällä alkavia eläkepäiviään. Pasi Kärkkänen aloitti ansiokkaan kirvesmiehen uransa jo vuonna...
Eira Kotoneva
25.6.2025
bottom of page
